Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla tv:ssä kaikkien aikojen eroottinen elokuvaklassikko

Tänään telkkarista tulee Emmanuelle - lajityyppinsä ehdoton klassikko TV5-kanavalta kello 22.50.
Vuonna 1974 ilmestynyt Sylvia Kristelin tähdittämä elokuva on ehkä maailman tunnetuin pehmopornofilmi, joka kertoo nuoren ranskalaisnaisen seksiseikkailuista miesten ja naisten kanssa aina niin eksoottisessa Thaimaassa.

Emmanuellella oli mullistava vaikutus kulttuuriin ja nuorten seksuaalisuuttaan löytävien ihmistaimien mieliin. Se ilmestyi kuitenkin aikana, jolloin erotiikka oli vielä häveliästä ja sitä oli rajatusti tarjolla. Ei ollut nettiä eikä dvd-kiekkoja.

Emmanuellen erotiikkaa puitiin jopa eduskunnassa asti. Kristillisten kansanedustaja Olavi Ronkainen teki Emmanuellesta valituksen oikeusasiamiehelle. Lopulta Suomen elokuvatarkastamo joutui sensuroimaan elokuvasta pari "kovinta" kohtausta pois.

Suosio oli taattu, vaikka elokuvan sisältämä seksi ei olekaan kovin paljastavaa ja rajua. Suosion syyksi on arveltu myös sitä, että pääosassa ollut Sylvia Kristel oli ihan tavallisen mukavan näköinen tyttö – ei mikään puunattu malli.

Elokuvan esittäminen Suomen televisiossa vuonna 1987 aiheutti kohun. Elokuva sai osan katsojista takajaloilleen.

Sylvia Kristel kuoli viime lokakuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. 6

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    7. 7

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    10. 10

      Posti hukkasi kutsun – Helena Petäistön Linnan juhlien pukukriisi ratkesi: ”Valmistuu viime hetkellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. Näytä lisää