Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Julkkiskokki Tomi Björck antoi lapselleen veljiensä nimet - katso tatuointi!

Tomi Björckin viiden viikon ikäinen poikavauva sai nimensä jo ennen syntymää.

Minka Björck synnytti pojan päivää ennen itsenäisyyspäiväjuhlaa. Nykerönenä syntyi sektiolla, sillä hän oli perätilassa. Synnyinpaino oli 3650 grammaa.

-  Pojan nimi oli mietitty jo valmiiksi. Ensin mietin jotain Joaquinia, mutta käännyttiin sitten tavallisempaan versioon, Tomi Björck kertoo.

Kuukauden ikäinen poika sai nimenantotilaisuudessa nimeksi Joakim Benjamin.

- Joakim on pikkubroidin toinen nimi ja Kim-liite tulee taas toiselta broidilta Kim Felixiltä. Benjamin on sellainen äijänimi, vanha herrasmies, Tomi summaa.

Tomilla on ruotsinkieliset sukujuuret. Hän on itse suomenkielinen ja käynyt koulunsa Lahdessa suomeksi sen jälkeen, kun vanhemmat erosivat.

- Isän puoleisesta suvusta olen ainoa suomenkielinen, hän kertoo.

Tomi, Minka ja Joakim muuttavat lauantaina Tuhkholmaan, sillä siellä avautuu virallisesti helmikuun alussa Farang Stockholm.

- Ymmärrän kaiken, mutta puhuminen ei oikein suju. Ruotsalainen ystäväni sanoi, että neljän gintonicin jälkeen puhun täydellistä ruotsia. Aion kuitenkin verestä taitoja nyt Tukholmassa, Tomi kertoo.

Joakimilla on muuten viisi kummia, kaikki miehiä. Heistä kaksi asuu Australiassa.

- Joakimista ja vanhoista kummiystävistäni voi tulla kavereita. Itsellänikin on 10-15 vuotta vanhempia kavereita, jotka ovat erittäin tärkeitä, Tomi sanoo.

Lue Ilta-Sanomien tämän päivän lehdestä lisää Joakimin tuomista elämänmuutoksista ja perheen muutosta Ruotsiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää