Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Oscar-gaalassa nähtävä suomalaissuunnittelija kertoo töistään

gTIE-asustemerkkiä luotsaava Jenni Ahtiaisen luomuksia nähtiin myös tv- ja elokuvagaala Golden Globes Awardseissa.
Suunnittelija Jenni Ahtiainen matkusti Hollywoodiin esittelemään asusteitaan ja osa niistä päätyi kuuluisien kutsuvieraiden päälle Golden Globes Awardseissa sunnuntaina.

Ahtiainen ei vielä tiistaina osannut kertoa tarkemmin, ketkä kuuluisuudet kantoivat hänen suunnittelemiaan nahka-asusteita. Ahtiaisen asusteet menivät pääasiassa miesten juhlakäyttöön.

- En ole vielä saanut kuvia käsiini. Miehiä kuvataan naisia vähemmän, sillä naisten vaatteet ja asut ovat pääroolissa, Ahtiainen kuvailee IS:lle.

Ahtiaisen suunnittelemia luomuksia nähdään myös tulevassa Oscar-gaalassa. Voiko paljastaa, ketkä ovat tilanneet asusteita Oscar-gaalaa varten?

- En voi paljastaa vielä. Loppukädessä mikään ei ole varmaa, kunnes miehet todella pukevat asusteeni ylleen, Ahtiainen viestitti Yhdysvalloista.

Ahtiaisen asusteet ovat olleet esillä jenkkimediassa. Naista on haastateltu paikalliseen mediaan ja hänen työnsä ovat herättäneen kiinnostusta muun muassa muotibloggareissa.

- On tullut paljon palautetta, ja se on mahtavaa. Joko näistä tykkää, tai ei tykkää. Ja niin sen pitää olla. En halua kadottaa asusteideni yksilöllisyyttä. Mutta ne, joille ne ovat kolahtaneet, ovat ne kolahtaneet lujaa, Ahtiainen kertoo reissun saldosta.

Ahtiaisen suunnittelemia metallista ja nahasta valmistettuja asusteita on nähty myös suomalaisten kuuluisuuksien yllä. Muun muassa Ville Valo, Michael Monroe ja Lauri Tähkä ovat kantaneet merkin kaulavaatteita Linnan juhlissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    2. 2

      Asiantuntija yllättyi Trumpin ensimmäisestä puheesta: ”Hän hyökkäsi edelleen”

    3. 3

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    4. 4

      Autoveroilmoitus yllätti tuliterän auton tilanneen Jussin: Kyllä ärsyttää!

    5. 5

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Aaltola: Trumpin puhe odotettua vahvemmin nationalistinen

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    10. 10

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Asiantuntija yllättyi Trumpin ensimmäisestä puheesta: ”Hän hyökkäsi edelleen”

    10. 10

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    2. 2

      Asiantuntija yllättyi Trumpin ensimmäisestä puheesta: ”Hän hyökkäsi edelleen”

    3. 3

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    4. 4

      Autoveroilmoitus yllätti tuliterän auton tilanneen Jussin: Kyllä ärsyttää!

    5. 5

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    6. Näytä lisää