Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Miljonääriäiti harjoitteli ampumista ex-sotilaiden kanssa

Ruotsin miljonääriäidit -sarjasta tuttu Anna Anka on hankkinut aseen itsepuolustusta varten.
Asia käy ilmi Ruotsin miljonääriäidit -sarjan uudella tuotantokaudella, kun rakennusmiehet yrittävät päästä Paul Ankan ex-vaimon Anna Ankan asuntoon tekemään remonttia.

- Jos astutte sisälle asuntooni, minulla on lupa ampua, Anka raivoaa.
Reaktio on varsin voimakas ottaen huomioon sen, että kyseessä on vuokra-asunto ja remontista on päättänyt asunnon omistaja. Uhkaava tilanne saadaan selvitettyä kun poliisi kutsutaan paikalle.

Anna Anka kommentoi jaksossa nähtävää välikohtausta Expressen-lehdelle sanoen, että hän on hankkinut aseita mahdollisten tunkeilijoiden varalta.

- USA:ssa saa ampua, jos asuntoon tunkeudutaan. Liikkeellä on kaikenlaisia pipipäitä, joukkomurhaajia ja seksirikollisia, joten on selvää, että tunnen itseni turvattomaksi.

Anka paljastaa käyneensä harjoittelemassa ampumista israelilaisten ex-sotilaiden johdolla. Ampumaradan lisäksi aseenkäyttöä on harjoiteltu todellisuutta vastaavissa tilanteissa.

- Minut on laitettu erilaisiin paniikkitilanteisiin, esimerkiksi täydelliseen pimeyteen. Se on aluksi kamalaa ja kun paniikki iskee, aivot tekevät töitä mutta kroppa toimii hitaasti. Sellaista tilannetta varten täytyy harjoitella uudelleen ja uudelleen, Anka kuvaa aseharjoituksiaan.

Kaikesta huolimatta Anna Anka on kriittinen Yhdysvaltain aselupakäytäntöjä kohtaan.
- Käytäntö on liian lepsu. Ihmiset pitäisi testata sen varalta, että he ovat henkisesti epätasapainossa.
Ruotsin miljonääriäidit -sarjan jatko-osissa nähdään Anna Ankan lisäksi Maria Montazami ja Gunilla Persson.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Patrik Laineelle buuattiin Torontossa – ”Täällä ei ole hirveästi fanejani”

    8. 8

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    9. 9

      ”Nettimajurit” huijasivat kolmea yli 50-vuotiasta naista Heinolassa – kaikki menettivät suuria summia

    10. 10

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    8. 8

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    9. 9

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    5. 5

      Norjan hiihtopomolta järjetön väite Johaugin dopingkäryn syystä – asiantuntijalta täystyrmäys

    6. Näytä lisää