Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko? Don Johnson kaatoi naisia Suomessa 1990 - katso kuvat!

Don Johnson oli kuumimpia nimiä maailmalla 1980-luvulla. Suomi meni sekaisin, kun Miami Vice -tähti saatiin Suomeen 1990.
Suomalainen Luhta teki sopimuksen Miami Vicen supertähden
Don Johnsonin (Sonny Crockett) kanssa.

IS:n toimittaja Rita Tainola järjesti muotikuvaukset tuttunsa, edesmenneen tuottajan Freddie Fieldsin suuressa huvilassa Beverly Hillsissä.

Tainolan mukaan Johnson kaarsi paikalle moottoripyörällä ja antoi itsestään heti kivan vaikutelman. Hän oli helppo ja mukava, eikä esittänyt diivan elkeitä.

Sopimukseen kuului, että Johnson tulee myös Suomeen. Näin tapahtuikin vuonna 1990 - joka kahteen otteeseen elokuussa ja syyskuussa. Ensimmäisellä visiitillään Johnson lennätettiin lentoasemalta helikopterilla Kalastajatorpalle. Tainola toimi hänen emäntänään.

Johnson oli koko ajan yhtä hyväntuulinen kuin Beverly Hillsissä.
Ensimmäinen päivä huipentui silloin Helsingin ykkösbileitä järjestäneen liikemiehen Kerkko Keinosen kotona järjestettyihin juhliin.

- Johnson nautti olostaan, sillä hän sai olla rauhassa kameroilta. Tähti jutteli vieraiden kanssa, mutta enimmäkseen Johnson pälyili kauniita naisia. Limusiini odotti ulkopuolella. Sanoin Johnsonille, että ohjaaja
Renny Harlin juhlii parhaillaan Kaivohuoneella Die Hard -elokuvaansa. Johnson halusi sinne.

- Miehet viettivät illan yhdessä ravintolapöydän ääressä, köydellä erotetulla alueella. Ihmiset tuijottelivat heitä muutaman metrin päässä.

Yhtäkkiä Johnson sanoi haluavansa lähteä takaisin hotelliin.

- Kun Johnson nousi pöydästä, kauniit naiset kuolasivat hänen peräänsä. Johnsonin oli vaikea olla huomioimatta heitä. Sormiaan napsauttamalla hän sai mukaansa neljä kaunotarta. Turvamiehet saattoivat seurueen tila-autoon.

Syyskuussa kansa pääsi näkemään Don Johnsonin, kun tähti saapui Lahden auto- ja moottorimessuille. Tuolloin toimittaja Rita Tainola ei ollut vierailussa mukana, eikä ollut sitä etukäteen järjestämässä

Johnson saapuminen messualueelle johti kaaokseen. Tuhannet ihailijat tuuppivat toisiaan minkä ehtivät, ja heikoimmat rutistuivat rytäkässä tajuttomiksi. Ihailijajoukkoa yritti pitää kurissa juontajaksi pestattu Kari Salmelainen, mutta turhaan.

"Jo muutaman minuutin kuluttua pyörtyneitä nuoria kannettiin Johnsonin pöydän tuntumaan tokenemaan", IS kirjoitti syyskuussa 1990.

Johnson jakoi vajaan tunnin verran nimmareita rasittuneennäköisenä ja kävi kättelemässä yhtä maassa makaavaa ihailijaansa.

IS kirjoitti koko Johnsonin toisesta vierailusta jääneen happaman maun.

"Kolmipäiväisen vierailunsa aikana Don piti yhden lehdstötilaisuuden ja kävi kahdesti Lahden messuilla. Alun perin ohjelmassa oli paljon muutakin, mutta hitaita ovat näemmä tähtienkin kiireet."

Johnson teki oharit muun muassa rallitähti Timo Mäkiselle, joka odotti Helsingin Kauppatorilla yli kolme tuntia tähteä testaamaan Mäkisen offshore-venettä. Hänen piti myös Vermossa kastaa ravurivarsa kaimakseen, mutta keikka peruuntui, koska Don oli Reijosen mukaan vähän sairas ja väsynyt.

Onko olemassa enää ketään yhtä kovaa Hollywood-tähteä, jonka visiitistä Suomi menisi samalla tavalla sekaisin?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. 6

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    9. 9

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    5. 5

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    6. Näytä lisää