Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Vesa Keskisen suuri suru: "Elämäni tärkein mies on poissa"

Murtunut Keskinen vietti alkuviikon kotonaan, poissa työpaikalta, rakasta pappaansa surren ja muistellen. Isoisän poismeno tuli hänelle yllätyksenä.

- Voi sanoa, että elämäni tärkein mies on poissa. Sain suruviestin isältäni maanantaina aamulla ja järkytyin. Yöllä olin herännyt kolmen aikaan ja tuntenut oloni hirveän raskaaksi. Jotenkin minulla oli enteellinen tunne, että jotakin surullista on tapahtumassa, Keskinen kuvailee.

Sotaveteraani ja sotainvalidi Toivo Keskinen kuoli Ähtärin veljeskodissa 91-vuotiaana.

- Meillä oli aina läheiset välit. Hänen lapsenlapsistaan minä sain eniten huomiota, koska olin ensimmäinen. Tykkäsin istua papan sylissä, ja aina iltaisin laskimme yhdessä kaupan kassan heidän sänkynsä päällä. Olin viiden ikäinen, kun aloitin työt papan kaupassa: liimasin hintalappuja tavaroihin ja sain pennin jokaisesta lapusta. Palkkarahoilla kävin ostamassa merirosvorahoja Tuurin kioski-baarista.

"Olisi pitänyt käydä enemmän"

Lapsuusmuistot saavat Vesa Keskisen liikuttumaan. Nyt häntä kaduttaa se, ettei käynyt pappansa luona useammin.

- Viimeisen kerran kävin katsomassa häntä jouluaattona. Hän tunsi minut loppuun asti, ja minun olisi pitänyt käydä häntä enemmän katsomassa. Näin jälkeenpäin sen tajuaa.

- Toivo-pappa oli minun esikuvani. Ihailin valtavasti hänen ja Rauha-mummon suhdetta. Toivoin aina, että voisin itsekin saada samanlaisen parisuhteen. He rakastivat toisiaan loppuun asti ja olivat erottamattomat. Kun mummo kahdeksan vuotta sitten kuoli, pappa ikävöi mummoa niin paljon, että halusi itsekin kuolla. Hän oli varmasti onnellinen päästyään vihdoin mummon luo.

Opetti yrittäjäasennetta

Toivo Keskinen opetti kauppiaaksi ryhtyneelle pojanpojalleen oikeanlaista yrittäjäasennetta.

- Sen olen häneltä oppinut, että kauppiaan pitää olla nöyrä. Sitä hän korosti tuhansia kertoja. Kun kyläkauppa kasvoi ja tuli uusia laajennuksia, pappa ihmetteli ja tuumasi "kyllä tämä on maharotonta", ja toivotti Jumalan siunausta. Hän ei koskaan sanonut minulle pahaa sanaa, enkä kuullut hänen ikinä kiroilevan.

Toivo Keskinen joutui ottamaan vastuun sisaruksistaan ja äidistään 17-vuotiaana, kun hänen kulkukauppiasisänsä kuoli nuorena. Keskinen toimi kulkukauppiaana ja vuonna 1946 hän perusti ensimmäisen kiinteän kauppapaikkansa Tuuriin.

Viidennen polven kauppias Vesa Keskinen on kustantanut suuresti kunnioittamastaan isoisästään kirjan nimeltä Toivon taival, joka ilmestyi vuonna 2004. Kirjan kirjoitti Tom Lundberg.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. 6

      KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

    7. 7

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    8. 8

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    5. 5

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    6. Näytä lisää