Eija

Viihde

Valikko

Viihde

Pelle Hermannin isä paljasti oikean syyn ohjelmaan kajoamiselle

Pelle Hermannin isä kertoo, miksi ohjelmaa on todellisuudessa muutettu vuosien varrella.
Legendaarinen lastensarja Pelle Hermanni nousi eilen puheenaiheeksi, kun Yle uutisoi, että ohjelmaa on leikelty tiheämpään rytmiin. Pelle Hermannin isä, käsikirjoittaja Simo Ojanen ihmettelee uutista.

Hän kertoo, että ohjelmaa leikattiin kymmenisen vuotta sitten lyhyemmäksi eikä syy ollut suoranaisesti se, että ohjelmaa pitäisi saada nopeatempoisemmaksi.

- Juhani Nättilä kysyi lupaa ja leikkasi 8-10 vuotta sitten jaksot lyhyemmäksi. Ei sen takia, että ohjelma ei kiinnostaisi tai olisi liian pitkäveteistä. Se leikattiin sen takia, että se saataisiin mahtumaan ohjelmapaikkaan, Pikku Kakkosella oli tietty ohjelma-aika. Ohjelmaan oli mahduttava tietyt tavarat. Pelle Hermanni leikattiin 16-17 minuutista noin 15 minuuttiin, Ojanen kertoo IS:lle.

- En ole varma, onko sen jälkeen leikattu. Mielestäni ei ole leikattu enempää. Viime syksyllä ja keväällä tuli kuusi jaksoa, katsoin ne ja mielestäni niitä ei ollut leikattu enempää. Tosin ei sitä kaikkea voi muistaa, jaksot ovat 70-80-luvuilta, Ojanen muisteli.

Ojanen itse ei ole saanut nykylapsilta palautetta, että Pelle Hermanni olisi tylsä  tai hidastempoinen.

- Minulla on seitsemän lastenlasta, ja en ole huomannut, että Hermanni ei jaksaisi kiinnostaa. Vanhin lapsenlapseni on jo täysi-ikäinen, hän ei ehkä niin Hermannista piitannut. Nuorin lapsenlapseni on kuusi vuotta, hän ei aluksi ollut Hermannista kiinnostunut, mutta tuli yhtäkkiä Hermannin ystäväksi. Nyt kun hän on kylässä niin aina pyörii Hermanni, Ojanen kertoi. 

Ojasen tytär Soila Ojanen kertoi eilen IS:lle, että hänen lapsensa olivat laukoneet isoisä-Ojaselle varsin tylyjä kommentteja Pelle Hermannin tylsyydestä. Soila Ojanen myös kertoi, miksi hahmo aikoinaan luotiin (lue lisää tästä).
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    6. 6

      Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Anna-Maija Tuokon sähäkän seksikäs esitys lumosi Tanssii tähtien kanssa -tuomariston: ”Huh huh, mitä kyytiä!”

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    10. 10

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Fitnesskaunotar Eevi Teittinen säkenöi kurveja korostavassa asussa – asu paljasti lihaksikkaan vartalon

    6. Näytä lisää