Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Tommi Liimatainen rankasta lapsuudestaan: "Tuuria, että olen tässä"

Manageri Tommi Liimatainen on innolla mukana MTV3:n Nuorten hyväksi -kampanjassa yhdessä veljensä, muusikko Jonne Aaronin kanssa.

Tukikummien kanssa yhteistyönä toteutettavan hankkeen tarkoitus on poistaa yksinäisyyttä ja tarkoituksettomuutta nuorten elämästä.

- Olemme tässä mukana, koska tiedämme omasta kokemuksesta tästä paljon. Toivoin nuorena, että olisi tyyppejä ja tahoja, jotka pitäisivät huolen, että me selvitään. Mulla on nimittäin käynyt hirveä säkä, että edes olen nyt tässä, Liimatainen sanoo.

Liimataisella ja hänen kahdella pikkuveljellään olisi ollut kaikki eväät syrjäytymiseen, sillä perheolot olivat haastavat. Vanhemmat erosivat, alkoholi astui kuvioihin ja pikkuveljet otettiin kahdesti huostaan.

Yläasteella Liimatainen oli valinnan edessä: lähteäkö ryyppäämisen ja huumeiden tielle vai valitako parempi polku.

- En vieläkään tiedä, miksi valitsin oikein. Muistan kyllä, kuinka yksi opettajani kysyi multa, haluanko aikuisena syödä jauhelihaa vai pihviä - ja mä halusin pihviä.

Liimatainen laskee pelastuksekseen harrastukset, etenkin jääkiekon, sekä kaverit, joista kahdeksan on tänä päivänä poliiseja.

- On tärkeää löytää se oma juttu, missä on hyvä, sillä kaikki ovat jossakin hyviä - se jokin vain pitää löytää nopeasti.

Tommi ja Jonne haluavat olla mahdollisimman avoimia rankasta taustastaan, jotta voivat olla esimerkiksi muille.

- Elämä voi nuorena olla yhtä sekamelskaa, eikä nuori itse tiedä konsteja, joilla kaikesta selvitä. Jonkun täytyy kertoa, ettei nuoruuden kurjuus jatku ikuisesti, kaikki muuttuu lopulta paremmaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Venäjän tappiot Syyriassa kasvavat – eversti sai surmansa kranaattitulessa

    9. 9

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. Näytä lisää