Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

Muistatko vielä? Paula Koivuniemi säväytti blondina!

Iskelmätähti Paula Koivuniemi teki rajun muutoksen 20 vuotta sitten –  hänestä tuli blondi englantilaisen huippukampaajan käsittelyssä.
Ilta-Sanomat kirjoitti maaliskuussa 1993 Paula Koivuniemen uudesta, vaaleasta lookista.

- Muodonmuutos piristää, Paula sanoi.

- Kun olen vähän tällainen rohkea uskalikko nykyään, niin ajattelin katsoa mitä tapahtuu ja miten tämä koetaan.

Vielä uuden levynsä Rakkaudella, sinun kannessa Paulalla on tummahkot hiukset.

- Eihän tämän tarvitse olla pysyvää. Eikä tarvitse ottaa tosissaan, tämä on hiustenvärjäys eikä mitään vakavampaa, Paula Koivuniemi sanoo.

- Minusta tämä on hauskaa! Piristetään vähän itseä ja muita.

Paula Koivuniemen 27-vuotinen ura levylaulajattarena on kokeilujen jälkeen palannut perusmusiikkiin Rakkaudella, sinun -levyllä. Se on Paulan itsensä mukaan helppoa, myönteistä ja tanssittavaa easy listeningiä.

- Juuri mitä tunnen itse nyt olevani. On ollut aikoja jolloin tuottajan (Esa Nieminen) kanssa teimme aika paljon omaa mielimusiikkiamme. Halusin laulaa vaativia lauluja, jotka eivät menneet välttämättä niin paljon kansaan, Paula tuumaa.

- Mutta nämä menee! Olen ajatellut, että olen ajan hengessä mukana. Kun viihdyttää ihmisiä tällaisina aikoina, heidät pitää saada juhlan keskelle, irti arjesta.

Paula kiertää nyt noin 20 keikkaa kuukaudessa. Vappuna hän esiintyy Markku Johanssonin kanssa Vantaalla matineassa, jossa on luvassa kuplettiyllätyksiä. Kesäohjelmassa laulajalla on kaksikin perinteistä New Yorkin -matkaa musikaaleja katsomaan.

Paula sanoo kaksi asiaa, joista ei muka saisi kirjoittaa.

Ensimmäinen on entinen miesystävä, työministeri Ilkka Kanerva ja toinen Paulan hiusten väri.

- Molemmat pyynnöt ovat mahdottomia. Toiset ihmissuhteet ovat merkittävämpiä ja jälkiä jättävämpiä kuin toiset. Hiuksiakin on tavallaan vaikea rajata kuvista ulos.

- Olen erittäin tehokkaalla tuulella. Se johtuu varmaan keväästä, terveistä elämäntavoista ja työtahdista. Muodonmuutos varmaan vaikuttaa myös.

- Olen hirveän onnellinen, että olen hyvässä kunnossa.

Paula katkaisee kysyvän hiljaisuuden itse:

- Ei ole mitään rakkauksia! Olen täysin sinkkuja villi ja vapaa. Kun rakastun, niin kyllä siitä sitten kuulee.

- Kun ihan rehellisesti sanoo, niin en mä nyt juuri mitään kaipaakaan. Rakastuminen on maailman ihanin tunne, kuten kaikki tietävät, mutta nyt on tilalla niin paljon muuta. Asiat on hyvin. Tietysti on puute ihmisellä, jos ei rakkautta ole. mutta mulla on työtä ja ulkona uusi levy, johon olen pannut kaikkeni ja josta ihmiset pitävät. Mä olen hirveän onnellinen.

Paula ei seuraa hyvillä mielin kirjoittelua Ilkka Kanervasta.

Toivon Ilkalle kaikkea hyvää. Olemme edelleen erittäin hyviä ystäviä, olemme hyvissä väleissä, yhteydessä toisiimme. Myös Ilkan lapset ovat yhteydessä minuun ja minun poikani Ilkkaan. Olimmehan sentään yhdessä niin pitkän aikaa.

Juha-Pekka Tikan juttu julkaistu Ilta-Sanomissa 30.3.1993.
  • 20 vuotta sitten

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    5. 5

      Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

    6. 6

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    7. 7

      Mies ajoi kolmen ihmisen päälle Saksassa – poliisi ampui veitsen kanssa liikkunutta epäiltyä

    8. 8

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    9. 9

      Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

    10. 10

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    6. 6

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    2. 2

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    3. 3

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    4. 4

      Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

    5. 5

      Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

    6. Näytä lisää