Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Ozzy Osbournelta avoin ja nöyrä tunnustus: Olen satuttanut lähimmäisiäni

Ozzy Osbourne päivitti aamukuudelta Suomen-aikaa tiistaina Facebook-sivuilleen, missä oikein mennään.
Ozzy ja Sharon Osbourne ovat olleet erohuhujen kourissa siitä lähtien, kun Sun-lehti uutisoi sunnuntaina parin eroavan.

Ozzy ja hänen managerivaimonsa ovat olleet naimisissa vuodesta 1982 asti. Parilla on kolme lasta.

Ozzy Osbourne otti kantaa Facebook-päivityksessään erohuhuihin.

"Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen juonut ja vetänyt huumeita. Olin synkässä paikassa ja käyttäydyin kusipäisesti rakastamiani ihmisiä - erityisesti perhettäni kohtaan. Kuitenkin voin onnellisena sanoa olevani nyt 44:ää päivää selvinpäin."

"Selventääkseni asiaa, Sharon ja minä emme eroa. Yritän vain olla parempi ihminen. Haluan pyytää anteeksi Sharonilta, perheeltäni, ystäviltäni ja bändikavereiltani hullua käytöstäni tänä ajanjaksona...ja faneiltani."

Jumala siunatkoon,
Ozzy

Sharonin edustaja on vahvistanut parin asuvan eri osoitteissa, mutta kyse on hänen mukaansa vain liian kiireisistä työaikatauluista.

- Sharon asuu hotellissa töiden takia ja Ozzy aloittelee Black Sabbathin kiertuetta. Totta kai he riitelevät, mutta ovat silti yhdessä.

- Sharon ja Ozzy ovat viettäneet ennenkin pitkiä aikoja erossa toisistaan, kun Sharon työskenteli Englannissa. Avioliitto ei ole karilla, edustaja vakuutti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    9. 9

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää