Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Jungner avoimena uudesta naissuhteestaan: "Liitto Marian kanssa ohi"

Mikael Jungner puhui tiistaina avoimesti ihmissuhdetilanteestaan Ilta-Sanomille.
Silja Linen ja Suomen Urheiluliiton yhteisen Silja Line Seurakisat -projektin julkistamistilaisuudessa vieraillut Mikael Jungner kertoi, että hänellä on parhaillaan kevättä rinnassa, vaikka sää ei vielä olekaan kovin keväinen.

Hyväntuulinen Jungner kertoi Ilta-Sanomille iloisista tuulista rakkausrintamalla. Hän on tapaillut viime aikoina tamperelaista Kiti Tapiota, ja Jungnerin mukaan tapailusuhde on edennyt hyvin.

- Olen ihastunut, mutta ei mennä vielä asioiden edelle. Vielä ei voi puhua seurustelusta, vaan tapailusta.

- Vaikka viime aikoina lehdissä on ollut kaikenlaista spekulaatiota suhteen laadusta, ei kyseessä todellakaan ole mikään kevyt suhde. Mutta sen suuremmin ei kannata hätiköidä asian suhteen. Haluamme edetä rauhassa, ja olen siitä iloinen, Jungner sanoi IS:lle.

Jungner on vielä lainkirjan mukaan naimisissa Maria Jungnerin kanssa. Pari jätti ensimmäisen vaiheen avioerohakemuksen viime vuoden lopulla, ja parhaillaan on käynnissä harkinta-aika, joka päättyy toukokuun alussa.

Jungnerin mukaan asia on harkinta-ajasta huolimatta itsestäänselvä.

- Marian ja mun liitto on ohi. Harkinta-aika on toki vielä päällä, mutta liitto on ohi. Jätämme toisen vaiheen erohakemuksen heti, kun mahdollista, Jungner sanoi.

- Jos liitto olisi jatkumassa, en todellakaan olisi aloittamassa suhdetta tai esiintyisi julkisilla paikoilla toisen naisen kanssa, hän painotti.

Aiemmin molemmat Jungnerit ovat kommentoineet eroaan ja Mikaelin suhdetta Kiti Tapioon hyvin vähäsanaisesti.

- Tässä on ollut puoli vuotta aikaa harkita tätä eroa, joten kyllä päätös on lopullinen. Joskus elämä vain menee näin, Mikael sanoi.

Uusi naisystävä oli Mikaelin mukana viime viikonloppuna juhlimassa tämän syntymäpäivää.

- Juhlimme syntymäpäiviä läheisten kanssa. Paikalla oli kavereita ja Kiti, Jungner sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    8. 8

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    9. 9

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    10. 10

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää