Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

80-vuotiaan naisen kirje saa Susanna Ruotsalaisen kyyneliin tv-ohjelmassa

Jimin Nykäsen Matin viimeisessä jaksossa 7.5. Susanna Ruotsalainen puhuu suunsa puhtaaksi.
Nykäsen Matti -sarjan viimeisessä jaksossa Susanna Ruotsalainen sanoo suhteessa olleen alusta asti kolmas pyörä, 7 päivää -lehden toimittaja.

- Mä olen kauan aikaa tässä miettinyt, että jaksanko edes alkaa kertoa totuutta Matin ja Seiskan suhteesta. Mutta sitten ajattelin, että haluan kertoa muutaman faktan, koska musta lukijoilla on oikeus tietää, hän aloittaa vuodatuksensa.

Ruotsalainen sanoo, että kun lähti Matin luota, hän päättyi, ettei tule takaisin ennen kuin Matti lopettaa juomisen.

- Se on ollut todella lähellä, etten ole tullut auttamaan häntä. Totta kai kun rakastan häntä, mun sydän on vetänyt tänne takaisin.

Ruotsalainen lukee jaksossa kirjettä, jonka on saanut. Kyyneleet kohoavat hänen silmiinsä.

- Kotiin oli tullut tuntemattomalta ihanalta 80-vuotiaalta naisihmiseltä koskettava kirje. Hän kertoo, kuinka ihailee minua, kuinka olen nähnyt Matissa sellaisen ihmisen, mitä muut ihmiset eivät välttämättä näe.

- Hän sanoo, että Matti tarvitsee sinua. "Kukaan muu ei voi olla yhtä korvaamaton hänelle kuin sinä." Hän puhuu niistä hännystelijöistä ja hyväksikäyttäjistä, että miten saisi heidät karkotettua. Ja koko Suomi ja maailma kiittää sinua, että jos vielä jaksat. On vain harvoja ihmisiä, jotka voi tehdä jotakin Matin hyväksi, Ruotsalainen lukee ja itkee.

- Tällaiset kirjeet vaikeuttaa mun ratkaisua, kun tiedän, että on niin iso joukko, jotka haluaa, että tämä ratkaisi. Matilla kun oli kaikki avoinna urheilun parissa. Tulee sellainen olo, että olen pettänyt kaikki.

Ruotsalainen korostaa, ettei ole antanut periksi ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Niitä on ollut tarpeeksi.

Matti puolestaan sanoo jaksossa, että jos kumpikin rakastaa toisiaan, sovinto pitää tehdä.

- Kun kuitenkin tulossa niin paljon hyviä asioita, jotka auttaa elämässä eteenpäin. Isäni sanoi, että semmoista asiaa ei ole maailmassa, jota ei voisi puhumalla selvittää, anteeksiannon nimeen vannova Matti sanoo.

Nykäsen Matti päättyy tiistaina klo 20.00 Jim-kanavalla!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi mitalisauma

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    7. 7

      Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

    8. 8

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    9. 9

      Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

    10. 10

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    2. 2

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    5. 5

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi mitalisauma

    6. Näytä lisää