Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Frederik oli saada homoklubilla paistinpannusta päähän

TV-TÄRPIT
Reetu tutustuttaa katsojat Kanarian homokulttuuriin.
Riemuloma Kanarialla, MTV3 klo 19.30
Frederik esittelee illan jaksossa Playa del Inglesin gaykulttuuria. IS Tv-lehden haastattelussa Frederik kertoo, kuinka kuvausryhmä oli saada paikallisella homoklubilla paistinpannusta päähän.

-  Siitäkin selvittiin, kun tarjottiin drinkit ja selitettiin, ettei tässä mitään skandaalia haeta, Frederik kertoo.

Illan jaksossa Kana ja Tea tapaavat ystävänsä Ritan ja tutustuvat Gran Canarian suurimpaan löytökoiratarhaan, eikä kyyneliltä voi välttyä. Messilän väki rentoutuu loistokkaassa kylpylässä.

Kuokkavieraat, Nelonen klo 21.00
Owen Wilsonin ja Vince Vaughnin tähdittämässä komediassa vuodelta 2006 nähdään myös harvinainen Bond-pari. Elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla Bond-tyttöä näytellyt Jane Seymour ja 007 ja kuoleman katse -elokuvan pahis Christopher Walken näyttelevät avioparia.

Dokumenttiprojekti: Aids-pioneerit, TV1 klo 21.30
Dokumentista paljastuu, kuinka aidsia sairastaneita ihmisiä 1980-luvulla syrjittiin ja parjattiin jopa virallisissa puheenvuoroissa Amerikassa.

Kiertotie, Teema klo 21.46
Edgar G. Ulmerin roadmovie vuodelta 1945 on b-elokuvien kulttiklassikko. Elokuvassa murhasta epäiltyä näyttelevä Tom Neal tuomittiin oikeassa elämässä vaimonsa taposta vankeuteen.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkona. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    6. 6

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    7. 7

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    8. 8

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    9. 9

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    10. 10

      Nokia-puhelinpomoilta suorat sanat: Tästä johtuu Nokia 3310:n "merkittävä puute"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    6. Näytä lisää