Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

U2:n miljonääripojat lumitalkoissa New Yorkissa - katso kuva

Yhdysvaltain koillisosassa lumituisku ja kovat tuulet ovat aiheuttaneet useita liikenneonnettomuuksia, mutta ei hätää U2 on paikalla.

Irlantilaisen superbändin nelikko otti maanantaina lumikolat käteen ja aurasi lunta New Yorkin jalkakäytäviltä.

Työn tulokset eivät välttämättä olleet hirvittävän ansiokkaita, sillä mm. yhtyeen rumpali Larry Mullen Jr. näytti olevan enemmän kiinnostunut tupakanpoltosta kuin kolaamisesta. Sitä se miljonääriys teettää.

U2 viettää tämän viikon New Yorkissa, jossa yhtye esiintyy viitenä peräkkäisenä päivänä David Lettermanin luotsaamassa Late Show'ssa.

U2:lla on käynnissä massiivinen markkinointikampanja uuden No Line on the Horizon -albumin mainostamiseksi.

Koillis-Yhdysvaltoja riivannut poikkeuksellisen kova pakkanen on katkaissut sähköjä, sulkenut kouluja ja vaikeuttanut lento- ja tieliikennettä.

Viiden ihmisen kerrotaan saaneen surmansa liikenneonnettomuuksissa, jotka ainakin osittain johtuivat rajuilmasta.

Lennot sekä New Yorkin LaGuardian-kentällä ja Philadelphiassa olivat vielä maanantaina lähes tunnin myöhässä.

Lunta on tullut paikoitellen jopa 30 senttiä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

  6. 6

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  7. 7

    Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

  8. 8

    EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

  9. 9

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  10. 10

    Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

  6. Näytä lisää