Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Sabina Särkkä löysi rakkaan Jamesinsa kadulta: Tuijottelimme toisiamme

Sabina Särkkä kertoo, miten tapasi James-rakkaansa.
Tuore Viidakon tähtöset -voittaja Sabina Särkkä on juuri yllätyksekseen saanut rannekellon postista. Se on hänen poikaystävältään Jamesilta Libanonista. Mies on siellä rauhanturvaajana vuoden päivät.

- Olin haaveillut kellosta, ja yhtäkkiä sain postista kirjeen. Iloinen yllätys! riemuitsee Sabina hymy huulillaan.

- Minulla on häntä ikävä, ja välillä on yksinäisiä hetkiä. Mutta ajattelen, että vuoden päästä me voimme muuttaa yhteen. Vuosi on lopulta lyhyt aika elämässä, rakastunut Sabina toteaa.

He ovat suunnitelleet lähtevänsä reissailemaan yhdessä rauhanturvausvuoden jälkeen.

- Rinkka selkään – ja Australiaan, Balin surffausparatiisiin tai Jamesin syntymäpaikkaan Kapkaupunkiin!

Sabina ja James löysivät toisensa Helsingin kadulla.

- Tuijottelimme toisiamme. Kaverini tunnistivat hänet, ja sitten aloimme jutella Facebookin kautta.

Lähitulevaisuudessa Sabina haluaisi näytellä tai tehdä mallintöitä päätoimisesti. Hän kerää paraikaa kuvia portfolioonsa.

- Syksyllä aion hakea mallitoimistoihin. Treenaus ja kuvaukset ovat intohimoni. Haluan kuitenkin olla hyvä esikuva nuorille, enkä aio laihduttaa epäterveesti.

Kesä onkin Sabinalle kiireinen. Hän tekee kuvauksia niin paljon kuin ehtii. Muun aikansa Sabina viettää Stockmannin ihonhoitosarjan pisteellä. Hän on koulutukseltaan kosmetologi.

Vapaa-aikanaan Sabina urheilee, käy säännöllisesti bodycombaticissa ja crosscoressa. Hän muistaa myös tavata kavereitaan ja käydä terassilla.

- Treenaamisen lisäksi osaan nauttia kesästä. Niiden välillä pitää vain löytää tasapaino.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    9. 9

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syy Petter Northugin alavireisyyteen selvisi, jättää Davosin maailmancupin väliin

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      IS seuraa: 26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää