Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Muistatko vielä ufologi Rauni-Leena Luukasen?

TV-TÄRPIT
Aikansa kohututkija puhuu arkisto-ohjelmassa jälleensyntymisestä ja keskusteluistaan humanoidien kanssa.
Elävä arkisto: Rajatietoa III, Teema klo 21.55
Lääkäri, ufotutkija ja parapsykologian asiantuntija Rauni-Leena Luukanen, filosofi Esa Saarinen ja sairaalapastori Harri Helle keskustelevat paranormaaleista ilmiöistä suorassa Täysi kuu -nimisessä studiolähetyksessä vuodelta 1992. Keskustelun hämmentävimmät ja räväkimmät mielipiteet esittää Rauni-Leena Luukanen, joka on juuri ohjelman alla kutsuttu New Yorkin tiedeakatemiaan. Hän syyttää etenkin kirkkoa siitä, miten humanoidien olemassaolo on salattu suurelta yleisöltä. Luukanen kertoo päässeensä perehtymään moniin hyvinkin salaisiin asiakirjoihin ja pitävänsä yhteyttä humanoideihin.

Rauni-Leena Luukanen-Kilde (s. 1939) on julkaissut monia kirjoja ufoista ja yliluonnollisista ilmiöistä. Hänen kirjansa Kuolemaa ei ole (1982) oli aikoinaan jonkinlainen bestseller. Luukanen-Kilde kertoo ohjelmassa, että hän on saanut automaattikirjoituksen avulla tietää palaavansa kuoleman jälkeen maapallolle intialaisena naisena, joka asuu Kuala Lumpurissa ja jolla on kymmenen lasta.

Rauni-Leena Luukanen-Kilde on jatkanut luennointiaan parapsykologian ja ufologian teemoista. Syyskuussa hän puhuu Kosmisilla parapäivillä aiheenaan maailman suurimmat salaisuudet, supersotilaat, kosmiset kontaktit ja Nasan sotadokumentti ihmiskunnalle.

Frankie & Johnny, Liv klo 21.00
Michelle Pfeiffer ja Al Pacino näyttelevät rakastavaisia romanttisessa komediassa vuodelta 1991.

Solsidan – Onnea onkimassa, Fem klo 21.30
Ruotsalaiskomedian kolmannen kauden uusinnat alkavat! Alex ja Anna odottavat toista lastaan ja ovat ostaneet uuden talon. Freddellä ja Mickanilla on omat kutisevat ongelmansa.

10 kirjaa rikoksesta, TV1 klo 21.45
Eva Biaudet keskustelee Timo Harakan ja Anna Kortelaisen kanssa Monika Fagerholmin kirjasta Lola ylösalaisin. Sarja päättyy.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    4. 4

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Testaa, miten sinkku olet!

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    3. 3

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    4. 4

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    5. 5

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    6. Näytä lisää