Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Idols-tuomareilla outo pulma: kaikki ovat samaa mieltä

Idols
Idols-tuomarit Jussi69, Lauri Ylönen ja Sini Sabotage nähdään paitsi tuomaripenkillä, myös vuorotellen lavalla esiintymässä.
- Kaikki tuomarit Jonea lukuun ottamatta esiintyvät tulevissa livelähetyksissä. Siitä tulee herkullista, sillä kaikki artistit ovat niin erilaisia, ohjelman tuottaja Jenni Lähteenmäki sanoo.

Jone on innoissaan siitä, että hän saa nyt rinnalleen kokeneet artistit, jotka tuntevat alan läpikotaisin.

- Tästä tulee helvetin nastaa, koska kaikki kolme ovat aktiivisia muusikoita, Jone hehkuttaa.

- He katsovat laulajia samalla silmällä kuin minä: lavasäteilystä ja asenteesta saa tänä vuonna enemmän plussaa kuin aiemmin.

Jo medialle esitetystä avausjaksosta näkee, että tuomarit tulevat hyvin toimeen keskenään. Juttu lentää kepeästi, mutta ammattitaitoisesti.

- On hyvä, että tunsimme toisemme hyvin jo etukäteen. Huono puoli on se, että olemme melkein kaikesta aina samaa mieltä. Mietin jo välillä, että pitääkö tässä alkaa olla tarkoituksella eri mieltä, että saisimme jonkun tappelun aikaiseksi, Jone heittää.

Jussi69 kehuu tuomaritiimiä äärimmäisen toimivaksi.

- Meillä on ollut tosi kiva fiilis keskenämme. Ja hyvä niin, sillä olemme viettäneet keskenämme sellaisia 17-18 tunnin kuvauspäiviä. Kyllä siinä huumori pakostakin hitsautuu, Jussi69 heittää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Trump ilmoitti uuden kansallisen turvallisuus­neuvonantajansa nimen

    9. 9

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää