Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Sari Havas: Tanssii tähtien kanssa on taivaanlahja viisikymppiselle naiselle

TV-LEHTI
Suosikkinäyttelijä iloitsee kohonneesta kunnostaan.
Sari Havas kertoo, että Tanssii tähtien kanssa -kilpailu on saanut hänet havahtumaan siihen, millaisessa kunnossa hän todella on.

- Luulin olevani jotenkin urheilullinen, ennen kuin aloitin tanssitreenit, juoksua ja kuntosalia silloin tällöin harrastava Sari nauraa.

- Kunto on todella kohonnut. Koko ajan on jokin paikka kipeänä – tällä hetkellä polvet. Kyllä nuo ääriviivat ovat vähän lähentyneet toisiaan, Sari iloitsee.

Tanssikisa on ollut herätys siihen, että arkiliikuntaa on lisättävä.

- Olen viisikymppinen nainen. Tanssiohjelma on ollut aivan taivaanlahja. Se on herättänyt sieltä sohvanpohjalta.

Sari kertoo olevansa välillä aivan puhki. Mutta pikkuhiljaa itsestä löytyykin lisää voimavaroja.

- Kapasiteetti, joka meillä on olemassa, on paljon suurempi, kuin mitä itse kuvittelee. Tekee hyvää, että välillä on tällaisia haasteita.

Tänä syksynä Sari nähdään myös Taivaan tulet -suosikkidraamasarjassa, josta alkavat ensi viikolla uudet, odotetut kahden viimeisen kauden jaksot.

Lue koko haastattelu ja reportaasi Taivaan tulien kuvauksista uudesta IS Tv-lehdestä!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Taivaan tulien uudet jaksot alkavat! Tv-lehti vieraili kuvauksissa Kemijärvellä.
  • Uudessa ohjelmassa etsitään sydänystävää senioreille.
  • Arktiset vedet -kalastusohjelmaa kuvattiin sään armoilla Kilpisjärvellä.
  • Lisäksi 61 kanavan ohjelmatiedot, tv-viikon kaikkien elokuvien arviot ja kahdeksan sivun muhkea ristikkoextra!
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    7. 7

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    8. 8

      Alusvaate- ja uikkarikampanja ilman kuvankäsittelyä! Tavallisia tyttöjä, joiden vartaloita ei ole muokattu

    9. 9

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    10. 10

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää