Visa

Viihde

Valikko

Viihde

18-vuotiaan Madonnan alastonkuvat huutokaupataan

rohkeat kuvat
Madonna poseerasi häkellyttävän rohkeissa kuvissa ennen tähteyttään.
Popin kuningatar Madonna ehti tehdä monenlaisia hommia ennen kuin tuli kuuluisaksi.

Vuonna 1977 nuori tanssin opiskelija poseerasi valokuvaaja Herman Kulkensille ilman rihman kiertämää.

Nyt Kulkensin kädenjälki tulee huutokaupattavaksi marraskuun alussa. Osa kuvista on julkaistu jo 80-luvun puolivälissä, jolloin miestenlehdet Playboy ja Penthouse kävivät kovaa kilpaa kuvien julkaisusta.

Mukana on myös täysin ennennäkemättömiä kuvia.

Vuonna 1977 18-vuotias Madonna sai alastonposeerauksistaan palkkioksi 10 dollaria tunnilta.

Madonna poseeraa kuvissa muun muassa lattialla maaten rinnat näkyvillä. Osassa huutokauppaan tulevista kuvista Madonna on ilkosen alasti ja harjaa muun muassa toisen alastoman naisen hiuksia.

Osa kuvista on puolestaan huomattavan paljon siveellisempiä, ja niissä Madonna on muun muassa kietoutunut läpikuultavaan harsoon.

Kyseessä on ollut tiettävästi ensimmäinen kerta, kun nyt 55-vuotias Madonna on poseerannut alasti. Hän on riisuuntunut urallaan myös myöhemmin pariinkin otteeseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Keille kaikille tiemaksut lankeaisivat? Näin kohdeltaisiin prätkiä, polkupyöriä, traktoreita, mopoja, mönkijöitä...

    7. 7

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    8. 8

      Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Käytätkö silmälaseja? 6 tyyliasiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    10. 10

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    2. 2

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää