Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Tainola Show'ssa vieraana Matti Vanhanen: "Nousiko pääministeriys päähän?"

tainola show
Matti Vanhanen kertoo Tainola Show'ssa, kaipaako politiikkaa sekä puhuu taloudesta ja yksityisyydestä. Ja tietysti Rita Tainola utelee: seurusteletko?
Tainola Show'n vieraana tässä jaksossa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen. Kaipaako Vanhanen takaisin politiikkaan? Tainola kysyy.

Nykyisessä työssään Vanhanen kertoo kuitenkin voivansa vaikuttaa häntä kiinnostaviin asioihin kuten talouspolitiikkaan.

- Kaipaan asioita ja ihmisiä. Mutta samalla mieleen palaa myös työn varjopuolet, joita en kaipaa.

Entä nousiko pääministeriys ja sen lieveilmiöt päähän? Vanhanen kertoo auton takapenkillä istumiseen kyllästyvän hyvin nopeasti, mutta myöntää, että roolissa vieraantuu todellisuudesta. Tainola ja Vanhanen keskustelevat siitä, kuinka korkeassa asemassa ja vastuullisessa tehtävissä on vaikea yhdistää työ ja perhe.

- Tulisi nähdä omat rajat ja ei tulisi vieraantua elämästä, Vanhanen toteaa.

Yksityiselämää koskeneen julkisuuden pääministeriaikoina Vanhanen kokee turhana ja ylimääräisenä lisärasitteena. Kamppailun yksityisyyden suojasta Vanhanen näkee kuitenkin arvokkaana.

- Yksityisyyden kunnioitus on arvo itsessään ja sen tulee mennä alhaalta ylös asti ja sitä tulee kunnioittaa.

Nyt kaikki on hyvin yksityiselämästä ja Vanhanen kertoo päässeensä pitkälti eroon julkisuudesta yksityisyyselämän osalta. Uteluun seurustelusta Vanhanen vastaa:

- Enää ei ole pienintäkään yhteiskunnallista syytä vastata. Ei tarvitse enää.

Nykyisessä työssään Perheyritysten liiton toimitusjohtajana Vanhanen on havainnut, että yrittäjyys on nousussa, myös perheyritysten jälkikasvussa. Vaihtoehtona on myös ammattimainen omistajuus yrityksen jatkamisen lisäksi.

Vanhasella on myös lääkkeet siihen, miten selvitä talouden alamäestä.

- Parasta, mitä voisimme tehdä olisi sukupolvenvaihdosbuumi: Nuorella polvella on uutta intoa.

Eläkeiän noston aloite torjuttiin Vanhasen aikana, nyt sitä ei enää voi Vanhasen mukaan välttää.

- Myös sillä voidaan parantaa kansantalouden kestävyyttä.

Raaka-ainepohjaisella viennillä ei Vanhasen mukaan enää eletä. Tuloratkaisun jälkeen varsinainen vääntö tullaan käymään yritystasolla. Pelkkä raamiratkaisu ei riitä vaan kilpailut joudutaan voittamaan yritystasolla.

Vanhanen on surullinen Nokia myynnistä, koska Nokia oli Suomelle vahva brändi ja todiste siitä, että Suomi on teknologian kärkimaa.

- Menetimme siinä käyntikortin, Vanhanen toteaa.

Stephen Elopin palkkiota Vanhanen kommentoi ääriesimerkkinä, joka leimaa koko elinkeinoelämää.

- Juuri nyt vaadittaisiin pidättyvyyttä ja malttia. Mielikuva, joka siitä jäi harmittaa, Vanhanen kertoo.
  • Tainola Show

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    3. 3

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    6. 6

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    3. 3

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    6. Näytä lisää