Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

19-vuotias povipommi paljasti: "En lue enkä kirjoita"

Paljastus
Courtney Stoddenia eivät kiinnosta kirjoitustöiden ohella tehtävät aikuisviihteen parissakaan.
Kaksi ja puoli vuotta naimisissa näyttelijä Doug Hutchisonin kanssa olleen Courtney Stoddenin on huhuttu olevan kirjoittamassa kaiken kertovaa kirjaa elämästään, johon on kuulunut ainakin lyhyttä lyhyemmissä mekoissa esiintyminen.

Pariskunta ilmoitti eroaikeistaan marraskuun alussa, jonka jälkeen heidät on kuitenkin nähty viettämässä intiimejä hetkiä muun muassa Hollywoodissa sijaitsevassa ravintolassa. Tuoreimpien tietojen mukaan Stodden ja Hutchison ovat nyt lopulta eroamassa ja nukkuvat yhteisessä kodissaan eri huoneissa.

Pariskunnan avioliittoon liittyvästä huhumyllystä huolimatta Stodden on nyt ehtinyt kommentoida väitettä siitä, että hän olisi kirjoittamassa paljastuskirjaa.

- Minulta ei ole ilmestymässä kirjaa. Se on vain huhupuhetta. Minä en lue, enkä kirjoita, Stodden paljastaa Bethenny Frankelin haastattelussa.

Kirjoitus- ja lukutaitonsa lisäksi Stodden ei ole myöskään aikeissa hyödyntää ulkoisia avujaan. Hän kertoo hylänneensä noin 5 miljoonan dollarin arvoisen tarjouksen aikuisviihdefilmin tekemisestä viimeksi vasta kolme kuukautta sitten.

- Sitä suuntaa en ole ottamassa, vaikka koko aikuisviihdeala kääntyi ylösalaisin samalla hetkellä kun täytin 18 vuotta, Stodden kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    4. 4

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Kaisa Mäkäräinen putosi palkintopallilta äärimmäisen niukasti

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    4. 4

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. Näytä lisää