Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

CatCat puki päälleen vanhat Bye Bye Baby -korsetit - "Vähän kiristi"

KATSO KUVAT!
Suomen Euroviisuklubi järjesti lauantaina Helsingissä pikkujoulut, joiden kunniaesiintyjänä oli CatCat-duo.
Virpi Kätkä ja Katja Kätkä muistetaan parhaiten vuoden 1994 jättihitistä Bye Bye Baby, jolla he osallistuivat viisufinaaliin Dublinissa.

Naiset pukivat lauantaina päälleen viisuesityksestä tutut, monien suomalaisten yhä muistamat, korsettimaiset hepeneet. 

Duo ei hihkunut hilpeydestä nähtyään euroviisuesiintymisvaatteensa ensimmäistä kertaa.

- Aikaisempia euroviisuedustajia oli syytetty värittömyydestä, joten halusimme esiintymisvaatteet, jotka herättävät huomiota. Häpesin asuani saman tien, mutta nyt se naurattaa, Virpi kertoi IS:lle vuonna 2008.

Sisarukset laittoivat hepeneet päälleen viisubileitä varten.

Kätkä harmittelee, että on 19 vuodessa lihonut sen verran, että asun housut kiristivät ikävästi.

- Katja on yhtä hoikka edelleen ja sujahti siihen, Virpi nauraa.

Siskokset vuokrasivat puvut Yleltä viisutapahtumaa varten.

- Olemme yrittäneet ostaa niitä sieltä, mutta Yle ei ole antanut.

Viisuasiantuntija Antti Salmela oli paikalla ja kehuu CatCatin esitystä.

- Virpi ja Katja olivat aivan ihania. He osaavat ottaa yleisönsä ja eivät näyttäneet päivääkään vanhemmilta kuin 1994. Tuntuivat jotenkin häkeltyneiltäkin siitä suosiosta, jota viisuyleisö heille osoitti, Salmela kehuu.

- Cat Cat muistetaan ulkomaillakin. Usein kun matkaan toukokuussa milloin minnekin viisuilemaan, niin joku saattaa kysäistä tyttöjen kuulumisista. Keikka onnistui tälläkin kertaa hienosti. Viisubiisin lisäksi kuultiin mukava kattaus heidän hittejään. Nostalginen ilta, hän suitsuttaa.

Katso alkuperäinen esitys ja sen koreografia täältä!

Ota kantaa

Muistatko Bye Bye Babyn?

Tietysti! 75% En 7% Valitettavasti 18%
Ääniä yhteensä 6715

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

    5. 5

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    10. 10

      Suomen ykköstykki ei hiihdä pariviestiä – Aino-Kaisa Saariselle aukesi MM-mitalisauma Lahdessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    6. 6

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    9. 9

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    4. 4

      MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

    5. 5

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    6. Näytä lisää