Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Jukka Pojalle kutsu itsenäisyysjuhliin: "Avovaimon puku vielä vaiheessa"

Itsenäisyysjuhlat
Reggae-artisti Jukka Poika saapuu Tampere-talolla järjestettäviin itsenäisyysjuhliin avopuolisonsa Teija Stormin kanssa.
Jukka Poika kertoo IS:lle, että kutsu presidentti Sauli Niinistön isännöimiin itsenäisyysjuhliin saapui noin viikko sitten.

- Se ilahdutti kovasti. Tuli heti juhlava olo, Jukka Poika sanoo.

- Ajattelin etukäteen, että jos mut joskus sinne kutsutaan, niin nyt, koska olen ollut tänä vuonna niin paljon esillä.

Moninkertainen Emma-palkittu naurahtaa, että joku oli ehtinyt sekoittaa hänet jo Vain elämää -kollegaansa Juha Tapioon.

- Minulle soitettiin ja kysyttiin, että miltä tuntuu esiintyä itsenäisyysjuhlien jatkoilla. Tietääkseni en kyllä esiinny siellä, mutta Juha Tapio kyllä esiintyy, Jukka Poika naurahtaa.

Jukka Poika, oikealta nimeltään Jukka Rousu, onkin iloinen siitä, että saa olla tällä kertaa Tampere-talossa kutsuvieraana. Tampere-talossa on tullut esiinnyttyä useampaankin otteeseen.

- Ensimmäisen kerran esiinnyin siellä Gösta Sundqvistin muistokonsertissa 2004, Jukka Poika muistelee.

- Saa nähdä, miten paikka toimii itsenäisyysjuhlissa. Toivotaan, että tietty juhlavuus on läsnä.

Hänen osaltaan pukeutumisasiat ovat jo kunnossa, toisin kuin avovaimo Teijan osalta.

- Meillä miehillä tämä pukeutumisasia on helppo juttu, kun voi laittaa istuvan puvun päälle. Varsinkaan tänä vuonna ei kai tarvitse olla mitään ekstraa, Jukka Poika miettii.

- Avecin asukysymys sen sijaan onkin toinen juttu - se on vielä vaiheessa. Mutta we are working on it, artisti naurahtaa.

Presidentti Sauli Niinistöä Jukka Poika ei ole tavannut, mutta rouva Jenni Haukio sen sijaan oli kerran Jukka Pojan kanssa samassa tilaisuudessa.

- Viime elokuussa olimme molemmat Porissa Koulurauhaa-tilaisuudessa, ja tapasimme aivan ohimennen.

Jukka Pojan itsenäisyysjuhlien kutsusta kertoi ensimmäisenä MTV3.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    10. 10

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen ja yhden naisen hengen vaatinut tulipalo Helsingin Vuosaaressa – Näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    4. 4

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    5. 5

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    6. Näytä lisää