Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Antti Reini ja Ilkka Villi saapuivat yhteisen avecin kera ensi-iltaan

Limusiinilla ensi-iltajuhliin
Komistukset Ilkka Villi ja Antti Reini kilpailevat pian valkokankaalla saman naisen, Anna-Maija Tuokon suosiosta, kun Ainoat oikeat -elokuva saa ensi-iltansa.
Tänään elokuvan kutsuvierasensi-illassa glamour-hengessä juhlineet pääosan esittäjät pohtivat IS:n haastattelussa, onko ihmisille olemassa "sitä ainoaa oikeaa".

Ainoat oikeat -elokuvan päähenkilö Hanna (Anna-Maija Tuokko) rakastuu elokuvassa kahteen mieheen, pääministeriä näyttelevään Antti Reiniin ja öisellä kadulla törmäämäänsä Markukseen (Ilkka Villi). Lopulta Hannan on päätettävä, kumman hän valitsee.

Antti Reinin mielestä Hanna tekee valintaa aikuisemman ja romanttisemman rakkauden välillä. Mutta miten valinta näiden kahden rakkauden muodon välillä onnistuu?

- Jokainen itse määrittelee, tekeekö valintojaan järjellä vai sydämellä - me itse maalaamme maailman, jossa elämme. Jotkut tekevät valintojaan myös kulissien tai win-win-tilanteiden vuoksi, mutta parhaimmillaan sen oikean löytää siten, ettei sitä tarvitse miettiä, Reini pohtii.

Ainoan oikein etsimiseen Antti Reini ei usko.

- Oman kokemukseni perusteella sen oikean etsiminen tietoisesti on turhaa - rakkaus tulee, kun on tullakseen... Ja kun sille antaa tarpeeksi tilaa ja happea.

- Rakkauden muoto on eri ihmisten kanssa erilaista. Tärkeintä on löytää ihminen, joka on arjessa oma itsensä. Toisen miellyttämistä ei jaksa kukaan, ja sellainen suhde murtuu lopulta aina. Jos taas toiselle tekee kovia vaatimuksia, niin samalla tulee luoneeksi itselleen suuria muureja.

Ilkka Villin mielestä elokuva laittaa pohtimaan juuri sitä kysymystä, miksi kukin valitsee juuri tietyn kumppanin.

- Kyllähän elokuvan jälkeen jää pohtimaan, miksei päähenkilö valinnut toisin. Ihmisillä on niin monia syitä, millä perusteella kumppani valitaan. Itse miettisin kuitenkin eniten sitä, mikä suhteista on kestävin, Ilkka sanoo.

Ainoan oikean etsiminen on Villinkin mielestä hieman kaukaa haettua. Hän itse uskoo hyvän kumppanin löytämiseen.

- Tiedän monia, joille ei tahdo löytyä kumppania, ja se voi olla aika traagistakin. Uskon siihen, että jokaisella ihmisellä on kaipuu löytää se ihminen, kumppani, jonka kanssa jakaa oma elämänsä.

Kahden miehen loukkuun joutuvaa Hannaa näyttelevä Anna-Maija Tuokko uskoo, että roolihahmonsa Hanna tekee valintansa lopulta puhtaasti sydämellään.

- Olen Hannan tavoin samalla tavalla romanttinen, että kuuntelen näissä asioissa sydäntäni. Olen tehnyt omassakin elämässäni sydämen valintoja.

Hankalinta elokuvassa on se, että päähenkilö joutuu tekemään valintansa kahden hyvän miehen välillä.

- Hanna voisi olla onnellinen molempien kanssa, sillä hän on aivan tyytyväinen elämäänsä molempien kanssa. Se "joku tunne" vaan on toisen kanssa voimakkaampi, eikä sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa.

Anna-Maija uskoo, että jokaiselle on olemassa useampi "ainoa oikea".

- Mielestäni niitä voi olla elämän aikana monta. Mutta uskon myös suureen rakkauteen, joka ei osu kaikkien kohdalle koskaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    4. 4

      Sotaveteraani Tauno, 100, antoi koskettavan haastattelun tv:ssä – katsojat ihastuivat täysin: ”Skarppi mies”

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. 6

      Rita Tainolan kommentti Linnan pukuloistosta: Melko pliisua – voisi edes vähän panostaa!

    7. 7

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    8. 8

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    9. 9

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    4. 4

      Sotaveteraani Tauno, 100, antoi koskettavan haastattelun tv:ssä – katsojat ihastuivat täysin: ”Skarppi mies”

    5. 5

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    6. Näytä lisää