Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Kansanedustajan aviomies: "Makkara, seksi ja televisio. Nehän ne miehelle yleensä riittävät"

Kimmo Elomaa
Kike Elomaan aviomies Kimmo Elomaa kertoo olevansa toisinaan yksinäinen.
Kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaan, 58, ja liikemies Kimmo Elomaan, 60, yli 35 vuotta kestänyt avioliitto jatkuu. Parin olisi pitänyt jättää viimeistään keskiviikkona käräjäoikeuteen avioeron toisen vaiheen hakemus, mutta hakemusta ei jätetty.

Molemmat Elomaat ovat tahoillaan kertoneet, että he ovat eläneet erillisiä elämiä jo viimeiset 20 vuotta.

- Intohimo ja rakkaus siinä suhteessa kuin se käsitetään miehen ja naisen väliseksi päättyi, kun Kimmo lähti Ruotsiin töihin. Sen jälkeen olemme eläneet Kimmon kanssa kumpikin täysin omaa elämäämme, Kike sanoi IS:n haastattelussa jo vuonna 2002.

Sekä Kimmo että Kike ovat virallisesti kirjoilla yhteisessä Maskussa sijaitsevassa kodissa, mutta ainakin Kikellä on asunto myös Helsingissä. Kimmon mukaan he asuvat sopuisasti saman katon alla aina toisinaan.

- Viimeksi tänä aamuna rakas vaimoni täältä lähti Helsinkiin. Aina kun hän on täällä päin, niin hän yöpyy täällä, omassa huoneessaan. Onhan meillä tuo yhteinen karvainen lapsikin, Elomaa sanoo Marski-koiraan viitaten.

Hän kertoo myös olevansa erittäin ylpeä Kiken urasta politiikassa.
Elomaa kertoo elelevänsä pääsääntöisesti yksin Maskussa. Yksinäisyys häntä toisinaan painaa.

- Makkara, seksi ja televisio. Nehän ne miehelle yleensä riittävät. Olen ollut 30 vuotta yksin. Toivoisin, että olisi vaikka joku palvelu, josta saisi juttuseuraa. En tarkoita mitään escort-palvelua, vaan ihan vaan ihmistä tänne metsän keskelle juttuseuraksi. Harvemmin tänne kukaan vahingossa eksyy.

Kike ja Kimmo Elomaa avioituivat 1978, jonka jälkeen Kike nousi julkisuuteen kehonrakennuksen maailmanmestarina 80-luvun alussa. Pari jätti ensimmäisen kerran avioerohakemuksen jo 2001, mutta hakemus raukesi myös tuolloin.

Ota kantaa

Mitä mies tarvitsee? Makkaraa, seksiä vai televisiota?

Makkara 26% Seksi 32% Televisio 7% Kaikkia näitä 20% E mitään näistä 15%
Ääniä yhteensä 6406

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    4. 4

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. 6

      Tutkimus: Venäläiset kaipaavat Neuvostoliittoa – suurvaltatunne kadoksissa

    7. 7

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    8. 8

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    4. 4

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. Näytä lisää