Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Viisi Emma-ehdokkuutta kahminut Robin kertoo tyylinsä salaisuuden

Tyyli
Emma-ehdokkuuksia jälleen kerännyt Robin kertoo IS:lle, miten hänen tyylinsä rakentuu.
Robin sai tänä vuonna kaikkiaan viisi Emma-ehdokkuutta. Hän on ehdolla vuoden miessolistiksi, albumi Boom Kah puolestaan vuoden albumiksi ja vuoden popalbumiksi, Boom Kah -sinkun video vuoden musiikkivideoksi ja Robin itse on myös mukana yleisöäänestyksessä.

Robin kertoo olleensa kotona kuullessaan huimasta ehdokkuusmäärästä.

- Se yllätti kovasti. En todellakaan osannut odottaa. Sain viime vuonna kuusi ehdokkuutta ja nyt viisi, niin mielestäni se on yhteensä tosi paljon. En tiedä pystyykö siitä enää parantamaan, hän pohtii.

Robin on ollut pinnalla jo monta vuotta ja julkaissut kolme menestysalbumia. Nyt 15-vuotiaan nuorukaisen tyyli on myös muuttunut uran aikana.

Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuuteen Robin oli valinnut ylleen beigen nahkatakin, tummat housut, isot kultaiset korut, Louis Vuittonin vyön ja hauskan t-paidan.

- Tässä jotain tällaisia tiikereitä kai, hän tuumaa.

Robin kertoo valitsevansa nykyisin tummasävyisempiä vaatteita kuin uransa alussa.
- Tyyli on ehkä vähän tummunut niin sanotusti, se on ollut värikkäämpää joskus.

Aiempi tyyli ei kuitenkaan ole popparille nolostumisen aihe.

- Se sopi silloin tyyliin, en yhtään häpeä sitä. Se tyyli sopi silloin, ja nyt on toisenlainen. Artistin on tärkeää muuttaa koko ajan tyyliä, sitten ei kyllästy samalla tavalla ja tulee koko ajan jotain uutta.

Robin yhdistelee asuihinsa erityylisiä vaatekappaleita melko vapaasti ja rennosti.

- Tämän asun valitsin niin, että katsoin, että mikä sopii yhteen ja siinähän se sitten olikin. Ei sen kummempaa. Ostotilanteessa tietenkin tärkeää on se, että vaate on hauskan näköinen, hän tuumaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    6. 6

      Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

    8. 8

      Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    3. 3

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    4. 4

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    5. 5

      Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

    6. Näytä lisää