Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

Mikä meininkileisson? IS kertoi hipstereistä jo 1967

Putous
Iina Kuustosen trendien aallonharjalla touhottava Putous-hahmo Jäbä Leisson nosti hipsterit koko Suomen tietoisuuteen. Sana hipsteri ei kuitenkaan ole uusi.
Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien arkiston perusteella hipsteri-sanaa on käytetty ensi kerran jo vuosikymmeniä sitten. Arkistohaussa varhaisin osuma sijoittuu vuoteen 1967.

Ilta-Sanomat kertoi 1950-luvun boheeminuorten, beatnikkien seuraajista 8. huhtikuuta 1967.

"Uusi suunta alkanut Amerikassa: Rakkaus voittaa protestoinnin", IS otsikoi juttunsa.

Sana hipsteri esiintyy jutussa kahdesti. Kyse on tietysti hipeistä, joiden nimitys ei ollut vielä vakiintunut suomen kieleen.

Jutussa kerrottiin hipsterien joukkokokoontumisista eri puolilla Yhdysvaltoja. Meno oli rankempaa kuin Flow-festivaaleilla.

"Beatnikkien seuraajat (hipit, hipsterit, hippiet) kerääntyvät mielellään San Franciscon Haight-Ashburyyn jo siitä syystä, että marijuana ja LSD ovat siellä halvempia kuin esimerkiksi New Yorkissa", Ilta-Sanomat kertoi.

Jutun yhteydessä oli kuva, jossa kerrottiin "hipsterien" häistä New Yorkin Central Parkissa.

Jazzmuusikon
lisänimi

Kotimaisten kielten keskus Kotus yritti määritellä hipsteriä artikkelissaan pari vuotta sitten. Sanalla tarkoitetaan paitsi mikrolahkeisia alushousuja myös urbaania elämäntyyliä noudattavaa nuorta aikuista.

Englannin kielen hipster-sana juontuu adjektiivista hip. Hip esiintyi Oxfordin sanakirjassa ensimmäisen kerran 1904, jolloin se tarkoitti tietoisena olemista.

1940-luvulla hipster-sanaa käytettiin jazzmuusikko Harry "The Hipster" Gibsonin lisänimenä. Sittemmin sana kuvasi myös jazzmuusikoiden elämäntyyliä.

Kotuksen mukaan ensimmäiset esiintymät nykyhipsteristä löytyvät suomen kielestä vuodelta 1979. Niissä hipsterit määritellään alakulttuurin edustajiksi, jotka ovat "perillä systeemeistä".

Hipsteri pakenee
määrittelyitä

Kotus tuli tulokseen, että hipsteriä on vaikeaa määritellä, sillä sanan merkitys muuttuu jatkuvasti ja "pakenee" määrittelyitä.

"Hipsterit ovat tyypillisesti aikaansa edellä, joten heitä koskevat määritelmät ja kuvaukset vanhenevat nopeasti", Kotimaisten kielten keskus määritteli.

Kotuksen mukaan erään muotiblogin kirjoittaja määrittelee nykyhipsterin nuoreksi aikuiseksi, jolla on tyypillisesti "androgyyni
hiusleikkaus, tiukat farkut, retrosilmälasit ja ruutupaita tai jättisuuri t-paita". Hipsterit myös suosivat kierrätettyjä vaatteita, asuvat kantakaupungissa, edustavat punavihreitä arvoja ja kuuntelevat elektronista musiikkia tai indiepoppia ja indierokkia.

Koska hipsterit "pakenevat" määrittelyjä, yllä olevat tuntomerkit saattavat olla osittain vanhentuneita. Kotuksen artikkeli kun julkaistiin elokuussa 2011.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. 6

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    9. 9

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. Näytä lisää