Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Matt Damon tapasi Jyrki Kataisen: "Mitäs sinä teet elääksesi?"

Ensitapaaminen
Hollywood-tähti Matt Damon kertoi tapaamisestaan Suomen pääministerin kanssa BBC:lle, ja Davosista twiitanneet ihmiset kertoivat kahden miehen tapaamisesta jo viime viikolla.
Suomalaissukuinen Oscar-voittaja, Matt Damon osallistui viime viikolla Sveitsin Davosissa järjestettyyn talousfoorumiin.

Damon edusti konferenssissa perustamaansa Water.org -järjestöä, joka pyrkii turvaamaan puhtaan juomaveden saannin kaikille.

Muun muassa Medusa-elokuvista tuttu näyttelijä kertoi mielenkiintoisesta tapaamisesta muun muassa BBC:n Today-ohjelmassa.

- Siellä (Davosissa) oli niin paljon vaikutusvaltaisia ihmisiä. Illallisella istuin ikäiseni miehen vieressä, joten kysyin häneltä, mitä sinä teet (elääksesi). Hän kääntyi ja vastasi olevansa Suomen pääministeri, Damon kertoo vaikuttuneena.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä kokoomuksen Verkkouutiset.

Damon arvioi Kataisen iän hyvin. Hän itse on 43-vuotias. Katainen puolestaan 42-vuotias.

Kataisen avustaja Juha Kirstilä kertoo Ilta-Sanomille, että Katainen ja Damon juttelivat tovin ja Damon kertoi Kataiselle suomalaisista sukujuuristaan.

Pääministeri Katainen  kutsuikin Damonin Suomeen. Näyttelijä lupasi tulla, kuten on luvannut tulla maahamme jo vuosia.

Ilta-Sanomien haastatteluissa Damon on kertonut, että tulisi mielellään Suomeen kesällä.

Ota kantaa

Tunnistaisitko Suomen pääministerin kadulla?

Tietenkin! 19% En 81%
Ääniä yhteensä 12419

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    6. Näytä lisää