Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Anssi Kela luuli, ettei kukaan enää kaipaa - Emma-ehdokkuudet muuttivat mielen

Pyhä Winter Unplugged
Anssi Kela kertoi Pyhätunturilla uskoneensa nimensä painuneen jo unholaan.
Muusikko Anssi Kela saapui Pyhä Winter Unplugged -tapahtumaan vain yhdeksi vuorokaudeksi sillä uusi keikka odotti Laukaalla.  Torstai-illalla nähtiin hotelli Pyhätunturin lavalla erittäin energinen ja onnellinen mies.

Muutama päivä aiemmin julkistetuissa Emma-gaalan ehdokaslistoissa nähtiin Anssi Kelan nimi ensimmäistä kertaa noin kymmeneen vuoteen.
Kela on ehdokkaana kolmessa sarjassa.

- Välillä on tuntunut, että tuskinpa mua niissä karkeloissa kukaan enää kaipaa. Pelkkä ehdokkuuskin on hieno huomion ja kunnianosoitus, Kela sanoo.

- Nyt tämän kaltaisia huomionosoituksia osaa arvostaa enemmän kuin silloin Nummelan (levyn) aikoihin. Silloin menestys tuntui annetulta ja nyt se tuntuu ansaitulta.

Kela on välillä tahkonnut keikkoja tyhjille saleille mutta viimeisin levy  ja sen hittibiisi Levoton tyttö muuttivat tuulen suunnan. Kappale on Kelan uran yksi virstan pylväistä, joka käänsi uran kulun viime vuonna aallon pohjasta uuteen nousuun.

Kela rankkaakin menneen vuoden uransa parhaaksi.  Myös kriitikoilta on herunut uran parasta palautetta.

- En ole ikinä nauttinut tästä hommasta niin kuin nyt. On hieno fiilis tehdä keikkoja, kun ei ole tunnetta siitä, että ratsastaisin menneellä maineella tai eilispäivän murusilla.

- Uusien biisien ansiosta en ole enää nostalgia-akti vaan ajankohtainen artisti.

- Kun aikoinaan yleisö alkoi häviämään keikoilta, piti alkaa katsoa asioita eri tavalla.  Nyt panostus keikkoihin on eri tasolla kuin uran alkuaikoina.  On turha nousta lavalle, jos ei anna 100% tai vähän ylikin itsestään, Kela sanoo.

Sen huomasi Pyhätunturillekin tullut yleisö torstai-iltana.

Vuosi 2014 tuo Anssi Kelalle tullessaan uusien kappaleiden tekemistä ja jonkin verran keikkoja. Levyn tekeminen työllistää nyt eniten.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    6. 6

      F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    8. 8

      Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    3. 3

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

    6. Näytä lisää