Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Linda Lampenius paljastaa: Yhteisesiintyminen David Hasselhoffin kanssa!

Vanhat tutut
David Hasselhoff otti lämpimästi vastaan entisen Baywatch-kollegansa Linda Lampeniuksen uuden talk show'nsa kuvauksissa.
David Hasselhoff saa Ruotsissa oman keskusteluohjelman Hasselhoff - En svensk talkshow, ja yksi hänen tulevista vieraistaan on Linda Lampenius.

Linda vieraili Hasselhoffin ohjelman kuvauksissa muutama viikko sitten. Kymmenosaisen ohjelman ensimmäinen jakso nähdään helmikuun lopussa Ruotsin TV3:lla.

Linda yritti jo etukäteen selvittää, millaisesta ohjelmasta on kyse.

- Täällä Ruotsissa keksitään koko ajan kaikennäköisiä ohjelmia, joten sinänsä Hasselhoffin ohjelma ei ollut hirveän suuri yllätys. Mutta kyllähän sitä alkoi miettiä, mistä ohjelmassa on kyse. Etukäteen piti vähän kysellä, mitä kaikkea on luvassa, Linda kertoo puhelimitse Ilta-Sanomille.

Jokaisella jaksolla on oma teemansa, ja Linda tykästyi siihen, että hänet haluttiin musiikkiaiheiseen jaksoon.

Toinen syy oli Baywatch, jossa Linda esiintyi vuonna 1999 yhden jakson ajan – Hasselhoffin rinnalla. Siitä Hasselhoff mainitsee myös tulevassa haastattelussa.

- Meillä oli Davidin kanssa niin hauskaa Baywatchin kuvauksissa. Hän oli tosi mukava, puhui paljon silloisesta vaimostaan ja lapsistaan ja oli niin ylpeä heistä, Linda muistelee.

- Oli hieno huomata, ettei hän ole muuttunut yhtään. Nyt, kun hän voi taas hyvin, hän on ihan samanlainen kuin silloin ennenkin. Kaikki tykkäsivät hänestä talk show’n kuvauksissa ihan älyttömästi, Linda kehuu.

Hasselhoff oli kehunut Lindaa ennakkoon ohjelman tuottajalle, sillä hän muisti naisen hyvin.

- Nämä kohteliaisuudet kuuluvat amerikkalaiseen tyyliin, mutta tuntuvathan ne toki hyvältä, Linda toteaa.

Talk show’n ilmapiiri on humoristinen, ja Hasselhoff laittaa itsensä joka jaksossa likoon vieraiden nähden.

Lindan kanssa Hasselhoff päätyy yhteisesiintymiseen: Linda soittaa viulua ja David laulaa kappaleen Looking for Freedom taustabändin kera. 

- Se oli tosi hauskaa, Linda hehkuttaa.

- Luvassa on kunnon amerikkalaista tv-viihdettä, ja kaikki tehdään pilke silmäkulmassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. 6

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    7. 7

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    8. 8

      Ihmepelastuminen: Mies löytyi viidakosta hengissä 15 päivää helikopteriturman jälkeen

    9. 9

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    10. 10

      Venäjän pääministeri Medvedev ja Sipilä tapaavat Oulussa – suora lähetys tiedotustilaisuudesta ISTV:ssä kello 14:45

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    6. Näytä lisää