Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

"Tea Ista toi aina huumorin ja lämmön harjoituksiin"

Tea Ista 1932-2014
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kuuli suru-uutiset näyttelijäkonkari Tea Istan kuolemasta varhain torstaiaamuna.
Mika Myllyaho oli vielä koko viime syksyn tiiviisti puhelinyhteydessä Kirsikkapuisto-näytelmästä sairauden vuoksi jättäytyneen Tea Istan kanssa.
 
- Viimeisen kerran puhuin Tean kanssa jouluaatonaattona, puhuimme Kirsikkapuistosta ja muista töistä. Hän oli vielä silloin ihan hyvässä kunnossa, Myllyaho muistelee.
 
- Sen verran tiesin viimeisistä kuukausista, että hän oli mennyt huonompaan suuntaan. En saanut häntä enää puhelimella kiinni.
 
Myllyaho ystävystyi Istan kanssa 2007, kun he tekivät yhdessä Kansallisteatterin Puhdistus-näytelmää.
 
- Tea oli mieletön tekemään töitä, ja minkä huumorin ja lämmön hän toi aina harjoituksiin. Siinä olisi monilla nuorilla oppimista.
 
Ista näytteli Kansallisteatterissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1954. Myllyaho uskoo, että Istalla oli valtava merkitys Kansallisteatterin toiminnassa.
 
- Tean merkitys on ollut tosi suuri. Hän teki yli 100 roolia ja oli yksi teatterin kantava voima. Nuorempana hän esitti kaikki isoimmat naisroolit. Se, millaisen panoksen hän pystyi myös vanhempana teatterille antamaan, oli ihan mieletön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    6. 6

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    7. 7

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Mick Jaggerista, 73, isä kahdeksatta kertaa

    10. 10

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    6. Näytä lisää