Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Kurt Cobainin kuolemasta tänään 20 vuotta: Omisti itsemurhaviestin mielikuvitusystävälleen

Vuosipäivä
Miljoonien ihannoiman Kurt Cobainin elämä päättyi traagisesti tasan 20 vuotta sitten.
"Koeta jaksaa, Courtney, Francesin takia. Hänen elämästään tulee paljon onnellisempaa ilman minua. Rakastan teitä, rakastan teitä!"

Tänään tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun Nirvanan jumaloitu kulttihahmo, sukupolvensa suurimmaksi tähdeksi nostettu
Kurt Cobain päätti päivänsä haulikolla ja jätti jälkeensä näihin sanoihin päättyneen itsemurhaviestin. 27-vuotiaan Cobainin ruumiin ja viestin löysi laulajan kotiin saapunut sähkömies.

Lapsuuden mielikuvitusystävälleen Boddahille omistamassaan itsemurhaviestissä Cobain selitti, ettei ole tuntenut vuosiin iloa musiikin luomisesta ja kuuntelemisesta eikä halua siksi pettää yleisöään.

Vaimoaan Courtney Lovea hän kuvaili jumalattareksi. Tytär
Frances muistutti häntä siitä, millainen hän viimeisten sanojensa mukaan ennen oli ollut: täynnä rakkautta ja iloa ja uskoen kaikkien hyvyyteen. Hän pelkäsi, että Francesista tulee jonakin päivänä samanlainen kuin hän itse kuolinhetkellään oli: onneton ja itsetuhoinen ihmistenvihaaja.

"Kiitän sinua koko pahoinvoivan sydämeni pohjasta kirjeistäsi ja huolestasi viime vuosien aikana. Olen liian ailahteleva lapsi! Minulla ei ole intohimoa enää, joten muista, on parempi palaa loppuun kuin hiipua pois."

Salaliittoteoriat jylläävät

Poliisitutkinnan ja ruumiinavauksen perusteella Cobainin kuolinsyy on itsemurha. Siitä huolimatta kuoleman ympärillä leijuu yhä salaliittoteorioita. Ohjaaja Nick Broomfield tutki kuolemaa dokumentissaan Kurt & Courtney (1998) ja tuli siihen tulokseen, että Cobainin tappoi hänen vaimonsa Courtney.

Vaimon palkkaama yksityisetsivä Tom Grant puolestaan uskoi kahden asuntoon tunkeutuneen miehen surmanneen Cobainin tähden omalla aseella. Poliisin väitettiin peittelevän murhajälkiä.

Maaliskuussa uutisoitiin Seattlen poliisin avaavan uudelleen Cobainin kuoleman poliisitutkinnan. Poliisi kiisti tämän myöhemmin ja kertoi etsivä
Mike Ciesynskin vain tarkastelevan uudelleen Cobainin tutkintaa siksi, että vuosipäivä kiihdyttäisi kuitenkin salaliittospekulaatioita. Poliisi tutki paikalla aikoinaan dokumentoimansa kehittämättömät filmirullat ja tuli siihen tulokseen, ettei itsemurhassa ole mitään epäselvää.

Heroiini piti otteessaan

Mutta mikä ajoi grunge-legendan epätoivoiseen tekoonsa?
Elämänhalunsa menettänyt, julkisuutta syvästi vihannut Cobain kärsi vuosien ajan kovista vatsakivuista. Lopulta kipuihin auttoi vain heroiini - päivittäin piikitettynä.

- En ole koskaan halunnut ruotia päihteiden käyttöäni julkisuudessa. Yritin pitää sen salassa mahdollisimman pitkään. En halunnut jonkun 15-vuotiaan Nirvana-fanin ajattelevan, että heroiinin käyttäminen on coolia. Huumeita ihannoivat ihmiset ovat idiootteja, joilla on ruuvit löysällä, ja jos helvetti on olemassa, niin he joutuvat sinne, Cobain jyrähti Suosikissa vuonna 1993.

Kuukautta ennen itsemurhaansa Cobain oli ottanut Roomassa yliannostuksen samppanjalla ja barbituraattipohjaisilla unilääkkeillä ja vaipunut koomaan. Hänet laitettiin vieroitukseen Los Angelesissa, mutta Cobain pakeni vieroitusklinikalta Seattleen muutamaa päivää ennen kuolemaansa.

Kotitalossa oli aseita, joita Cobain perusteli perheensä suojelemisella. Vuoden 1994 tammikuussa Cobain markkinoi Nirvanan
In Utero -levyä poseeraamalla kuvaajille haulikon piippu suussaan "vitsinä".

In Utero -levyn nimeksi Cobain olisi halunnut "I Hate Myself And I Want To Die" (suom. vihaan itseäni ja haluan kuolla), mutta levy-yhtiö ja bändikaverit Krist Novoselic ja Dave Grohl harasivat tiukasti vastaan.

Kun fanit ympäri maailman surivat suruhysterian lailla idolinsa kuolemaa, Cobainin äiti Wendy O'Connor antoi kaunistelemattoman lausunnon New York Timesille.

- Nyt hän on mennyt ja liittynyt siihen typerysten kerhoon, hän viittasi 27-vuotiaana kuolleisiin tähtiin.

Puoli vuotta sitten äiti laittoi Cobainin lapsuudenkodin Aberdeenissä Washingtonissa myyntiin ja näytteille taloon kuvia iloisesta pikkupojastaan. Tuossa talossa Cobain eli lapsuutensa onnellisimmat ajat ennen kuin hänen maailmansa romahti 9-vuotiaana vanhempien avioeroon.
Kukaan ei ole ostanut asuntoa. Fanit keräävätkin nyt rahaa lapsuudenkodin ostamiseen ja muuttamiseen museoksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    6. 6

      Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Nämä kuvat kertovat suomalaisesta rehellisyydestä – olympiapomoja yritettiin hurmata solmioneuloilla ja suklaalla

    9. 9

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    10. 10

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    6. 6

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    7. 7

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritie poikki Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    4. 4

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    5. 5

      Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

    6. Näytä lisää