Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Viivi Pumpasen elämänmuutos: Jätti bailaamisen neljä vuotta sitten

elämänmuutos
Viivi Pumpanen halusi pistää elämänsä remonttiin missivuoden aikana. Aikaisempi ruokavalion muutos ei riittänyt, myös alkoholi jäi pois.
Viivi Pumpanen, 25, on ottanut isoja askeleita sen jälkeen, kun hänet kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 2010. Hänestä on kuoriutunut myös entistä kauniimpi versio itsestään.

- Jo pari vuotta ennen misseyttä muutuin luomu- ja ekoihmiseksi. Ruokavalio meni uusiksi osana elämänmuutosta, Pumpanen pohjustaa.

- Olen ollut nyt juomatta neljä vuotta. Saatan ottaa lasin valko- tai punaviiniä ruoan kanssa, muuten ei ikinä mitään. En jaksa juhlia. Nuorempana olen bailannut tarpeeksi paljon, nyt nautin luonnollisemmista asioista, meditaatiota ja joogaa harrastava Pumpanen sanoo.

Pumpasella on myös perinnöllinen aurallinen migreeni, mikä vaivaa aika ajoin.

- Siinäkin on tarpeeksi krapulaa, hän naurahtaa.

Työkiireet vaativat veronsa

Missivuotensa jälkeen hän on ollut yksi työllistetyimpiä kaunottaria.

-  Missivuodesta asti on ollut kova rumba, ja aikataulut menevät yhtä hektisemmiksi. Olen menestynyt, se on fakta, hän myöntää.

Kiireinen kaunotar tietää, että aina on vaara ylikuormittaa itseään, jos haalii liikaa töitä.

- Kroppa ei jaksa, vaikka mieli jaksaisi. Ajatukset ovat muualla. Viime kesänä minulla alkoi unettomuus ja se jatkui pitkälle syksyyn. Olen kuitenkin kiitollinen, että minulla on töitä. Lapsena näin, kuinka ihmisten ei ollut helppoa saada töitä. Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta, hän muistuttaa.

Tänä vuonna Viivi on päättänyt pitää huolen, että pää tulee levänneeksi lomalla.

- Tänä kesänä pidän kesäloman, kun viimeisenä kolmena vuotena se ei ole onnistunut. Viime syksynä tein teatteria, Biisonimafiaa ja televisio-ohjelmia niin paljon, että asuin kolme kuukautta hotelleissa ja neljänä kuukautena ei ollut yhtään vapaapäivää. Se meni vähän yli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    9. 9

      Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    6. 6

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    5. 5

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    6. Näytä lisää