Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Helena Ahti-Hallberg suhteestaan: "Hyvä seksi on tärkeä asia"

Pitkään yhdessä
Tanssinopettaja Helena Ahti-Hallberg ja Eric Hallberg ovat kulkeneet yhteistä taivalta jo pitkään.
- Nykymittakaavassa se on pitkä aika, mutta minusta pitkä liitto on 40 tai 50 vuotta yhdessä. Mehän olemme ihan alkutaipaleella. Ensi kesänä vietetään 21-vuotispäivää, Ahti-Hallberg makustelee.

- Viihdymme yhdessä ja annamme myös toisillemme tilaa. Toisen epätäydellisyyden hyväksyminen auttaa ja se tekee meistä erityisiä yksilöitä.

Ahti-Hallbergin mukaan ei ole olemassa täydellistä kumppania.

- Tilan antaminen toiselle on tärkeää. Minä olen saanut aina tehdä tanssijuttujani ja nyt esimerkiksi mieheni tekee enemmän töitä Amerikassa kuin Suomessa. Saamme molemmat toteuttaa omia haaveitamme.

Pitkässä liitossa on Ahti-Hallbergin mukaan väistämättä vastoinkäymisiä.

- Ei kannata kuitenkaan heti ensimmäisen kerran jälkeen heittää hanskoja tiskiin. Meillä on halu olla yhdessä.

Parin tapaaminen oli aikanaan niin sanottu salamarakastuminen.
- Tunne on säilynyt siitä asti. Ehkä se on jalostunut ja syventynyt. Olen sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa haluan vanheta yhdessä.

Ahti-Hallbergin mukaan yrittäjänä rakennuspuolella toimiva aviomies tietää, kuinka käsitellä häntä.

- Jämptisti, mutta lempeästi. Hän pitää varmasti jalkani maassa, siihen voi luottaa.

Läheisyys on myös tärkeää asia pitkässä liitossa.

- Hyvä seksi on tärkeä asia. Se kuuluu aikuisen ihmisen elämään, mutta se ei voi olla ainoa asia. Liitossa ei tarvitse myöskään joka päivä sanoa, että rakastan sinua, ettei se kulu. Se näytetään tekojen kautta.

Pariskunnalla on kaksi poikaa, joista 20-vuotias asuu jo omillaan ja 18-vuotias kotona.

- On ihana, että saimme lapset nuorina. Nyt ei enää tarvitse tehdä kaikkia päätöksiä lasten kautta. Onhan tässä niin sanotut kiireiset vuodet menossa, kun kaikkea tapahtuu työssä ja omassa elämässä. Minulla on vielä tuo pienenpieni prinsessa lapsenlapsena ja häntäkin haluaa nähdä, hän summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Berner väläytti takseille erikoista roolia – kuljettaja Nyman viileänä: ”Antaa rouvan nyt suunnitella”

    9. 9

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    10. 10

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää