Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Tangokuningatar Heidi Pakarinen – näin hän on muuttunut vuosien varrella

Tangorakkaus
Seinäjoen Tangomarkkinat viime heinäkuussa: katosta sataa kultaa ja kimalletta.
Heidi Pakarisen kutreilla loistaa voittajan kruunu. Heidi etsii katseellaan juhlivan ihmismeren keskeltä puolisoaan Mika Pohjosta ja äitiään.

- Katsoin jälkeenpäin videolta voiton ensimmäisiä hetkiä. En osaa kuvailla sitä tunnetta, joka lavalla seisoessa minulle tuli. Se oli onnen pakahdus. Mietin, pystynkö laulamaan sen viimeisen biisin, vai olenko yhtä kyynelvirtaa. Siitä voitosta on jäänyt sellainen hehku sisälleni, kuuma tunne, Heidi pyörittelee sanojaan.

Heidi oppi laulamaan ennen kuin puhumaan.

- Olin eläväinen lapsi. Esiinnyin tosi pienenä jossain juhlassa. Sitä muistan ihmetelleeni, että miksi aikuiset itkevät, kun minä laulan, Heidi nauraa.

- Nyt itsekin äitinä ymmärrän, millainen vaikutus on pienen ihmisen laululla aikuisiin.

Heidi aloitti yksinlaulun esimurrosiässä, 13-vuotiaana, ihan vain harrastuspohjalta. Musiikkialan koulutusta hänellä ei ollut.
 
- Hain Siilinjärven kirjastosta vanhoja vinyylilevyjä. Ne sytyttivät. Varsinkin Hiljainen kylätie oli laulu, joka lumosi. Muistan vuodenkin. Se oli 1989, silloin kun Arja Koriseva kruunattiin kuningattareksi, ensimmäisen oman levyn tehnyt Pakarinen muistelee.

Keikoilla Heidiä ei kuitenkaan nähty. Ei ollut nuorisotalolla perustettuja bändejä, ei lauluiltamia.

- Kavereiden kanssa kuunneltiin Guns'n Rosesia. Yksin elin sitten sitä tangoa.  Ensimmäinen keikkani oli Lavatähtikilpailussa vuonna 1995. Olin silloin 19-vuotias.

Heidi on matkannut pitkän taipaleen Lavatähtikilpailusta hallitsevaksi tangokuningattareksi. Häneltä ilmestyy levy Sun Kuningatar 9.5.

Lue Heidin koko haastattelu päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    4. 4

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    5. 5

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    6. 6

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    7. 7

      Alkon kilpailutus hämmentää: 100-vuotiaan Suomen juhlalikööriksi virolainen Vana Tallinn

    8. 8

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      Kiista olympialaisten jääkiekosta paisuu – NHL-pelaajilla yksi kompastuskivi ylitse muiden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    3. 3

      Henkirikos Enontekiöllä – Jos näet mustaan haalariin pukeutuneen epäillyn, soita heti 112

    4. 4

      Veikkaus: Mies löysi loton miljoonalapun lompakostaan – ”elämä on kinkkubingo”

    5. 5

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    6. Näytä lisää