Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Onko Teiniäidit-sarja vaikuttanut teiniraskauksien määrään? Väestöliitto vastaa

Teiniäitiys
Yhdysvalloissa teiniäitiyttä käsittelevän sarjan uskotaan laskeneen teiniraskauksien määrää. Samaa aihepiiriä käsitteleviä sarjoja pyörii myös Suomessa.
Tämän vuoden alussa Yhdysvalloissa uutisoitiin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan teiniäitiyttä käsittelevät MTV-kanavan 16 and pregnant sekä Teen mom -sarjat ovat johtaneet teiniraskauksien määrän laskuun.

Muun muassa CNN uutisoi, että teiniraskauksien määrä on laskenut Yhdysvalloissa tasaisesti vuodesta 1991. Tutkijat kävivät raskaustilastoja sekä ohjelman tuotantokausien ajoituksia läpi ja päätyivät tulokseen, jonka mukaan ohjelma olisi laskenut teiniraskauksien määriä jopa 5,7 prosenttia.

Myös Suomessa MTV:llä pyörii teiniäitiyttä käsitteleviä ohjelmia ja Ylellä alkaa jälleen kotimainen Teiniäidit-sarja,  jonka uudet kolmannen tuotantokauden teiniäidit esitellään tänä perjantaina.

Väestöliiton nuorten seksuaaliterveyden osaamiskeskuksen asiantuntijalääkäri Miila Halonen kertoo, että Suomessa teiniraskauksien määrä on ollut tasaisessa laskussa jo jonkin aikaa.

- Suomessakin näkyy, että aborttiluvut ja teiniraskauksien määrät ylipäätään ovat laskussa. Ollaan kyllä aika heikoilla siinä, että osattaisiin perustella, miksi se näin menee, Halonen sanoo.

Asiaa ei ole varsinaisesti Suomessa tutkittu, mutta hän ei usko teiniäitiyttä käsittelevien ohjelmien vaikuttaneen teiniraskauksien laskuun Suomessa.

- Suomessa nämä (teiniraskauksien) määrät ovat älyttömän pieniä muutenkin. Se on ilmiönä niin hirvittävän marginaalinen verrattuna vaikka jenkkien lukuihin. Täällä tällaisten seurausten päättely on ehkä vielä vaikeampaa, hän selvittää.

Onko edes yhtään ajatusta, olisivatko ohjelmat vaikuttaneet Suomessa teiniraskauksien määrään?

- Ei voi sanoa yhtään mitään. Näiden ohjelmien tiimoilta ei ole tutkittu Suomessa aihetta oikeastaan olleenkaan, mutta teinivanhemmuutta ja sen taustoja yleisesti on. Tiedetään taustoista aika hyvin, että miksi jostakusta tulee teinivanhempi, ja että mitä ne taustatekijät ovat. Ne ovat niin monimutkaisia juttuja, ettei mielestäni yhdellä tv-ohjelmalla ole siinä sijaa.

Aivan täysin Halonen ei kuitenkaan tyrmää ajatusta, että tv-ohjelma vaikuttaisi ratkaisuihin. Hän on myös huolissaan siitä, että teiniäitiyttä koskevat ohjelmat voivat antaa liian ruusuisen kuvan arjesta.

- Ehkä jonkun yksittäisen ihmisen kohdalla voi näin olla. Ehkä joku yksittäinen henkilö tekee ratkaisun ja haluaa teiniäidiksi siksi, että se näyttää niin ihanalta televisiossa nähdyn perusteella. Tai sitten joku yksittäinen henkilö voi tehdä päätöksen, että todella alkaa syödä pillereitä, sillä ei ikinä halua televisiossa näkemäänsä tilanteeseen, Halonen sanoo.

- Teinivanhemmuuden taustalla on tosiaan monia asioita. Tuntuisi aika hassulta, että nyt joku tv-ohjelma mullistaisi jotain sellaista, mikä on näissä nuorissa ollut rikki jo pitkään. Ei asiat niin yksioikoisia ole, hän vielä lisää.

- Suhtaudun siis skeptisesti tähän yhdysvaltalaiseen tutkimukseen.

Halosen mukaan heille asti Väestöliittoon ei ole tullut kyselyitä tai pohdintaa teiniäitiyttä käsittelevien ohjelmien myötä.

- En muista kuulleeni mitään tällaista. Toki seuraamme sosiaalista mediaa, blogeja ja ohjelmien ympärillä käytävää keskustelua. Ei kysymysten määrä kuitenkaan mielestäni ole noussut, hän pohtii.

- Toki olen kuullut, että jotkut nuoret ovat tv:stä näkemänsä perusteella hehkuttaneet sitä vauva-arkea. Keskustelua on suuntaan ja toiseen ollut julkisuudessa. Ehkä yleisesti tässä se huoli on minulla, ettei lähdettäisi tv-ohjelmien kautta idealisoimaan sitä arkea. Se, että tulee liian ruusuinen käsitys, on sitten vähän huono homma eikä niin välttämättä tarvitsisi tapahtua, hän summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. 6

      Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

    7. 7

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    8. 8

      Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

    9. 9

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    10. 10

      Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

    4. 4

      Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

    5. 5

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    6. Näytä lisää