Selma

Viihde

Valikko

Viihde

Yle: Satu Silvo avautuu hänen ja Heikki Kinnusen erosta - "Meidän olisi pitänyt erota aikoja sitten"

näyttelijä
Näyttelijä Satu Silvo puhui hänen ja Heikki Kinnusen yli kymmenen vuoden takaisesta avioerosta Yle radio 1 -kanavalla tiistaina.
Sari Helinin radio-ohjelman aiheena oli tiistaina riitely, ja ohjelman vieraana olleen Satu Silvon 16 vuotta kestänyt avioliitto näyttelijä Heikki Kinnusen kanssa nousi tapetille, kun puheeksi tuli riitojen takia eroon päättyneet parisuhteet.

Satu Silvo ja Heikki Kinnunen erosivat vuonna 2002, mutta Silvo sanoo ohjelmassa suoraan, että heidän olisi pitänyt erota paljon aikaisemmin.

- Ero opetti sen, että olisi pitänyt erota jo aikoja sitten. Mä olin hyvin sitoutuva ja halusin ihan mielettömästi hyvää parisuhdetta, mutta ne ei kohdanneet toisiaan kuitenkaan. En lähde tässä nyt yksityiskohtia pohtimaan, mutta samassa paketissa oli eriäviä asioita, joita en voi allekirjoittaa, Silvo sanoo ohjelmassa.

Nykyään Silvo asuu yhdessä kihlattunsa Reidar Palmgrenin kanssa. Hänellä on kaksi lasta aiemmasta avioliitosta Heikki Kinnusen kanssa. Heikki Kinnusen puoliso on puvustaja Marianne Pietiläinen.

"Eroajatus kypsyi pitkään mielessä"

Heikki Kinnunen kertoi alkuvuodesta 2002 erouutisen tultua julki, että ero oli pitkä prosessi.

- Ei homma tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Eroajatus kypsyi pitkään mielessä, Heikki Kinnunen sanoi tuolloin IS:lle.

- Jos katsoo tilastoja, niin meillä on ollut yllättävän pitkä matsi, hän sanoi ja viittasi 16 vuotta kestäneeseen liittoonsa.

Satu Silvo puolestaan puhui avioerosta Ilta-Sanomille vuonna 2003. Ero oli raskas ja Silvo kuvailee joutuneensa pohtimaan koko elämäntilanteensa uusiksi.

- En tiedä, oliko kyseessä masennus, mutta syviä tunteita kävin joka tapauksessa läpi. Sain purettua tuntemuksiani kirjoittamalla ja maalaamalla. Pysähtyminen ja asioiden läpikäyminen oli kuitenkin tervehdyttävä kokemus. Opin senkin, että ero omasta itsestä on suurin synti, mihin ihminen voi sortua.

- Jollei kykene antamaan anteeksi, ei myöskään pääse niistä asioista ikinä eroon, Silvo sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

    4. 4

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    5. 5

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    8. 8

      Upeita kaunottaria! Kuka on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar? Äänestä!

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    4. 4

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    9. 9

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    3. 3

      Todellinen jymypaukku! Mestis-avulta melkoinen liigadebyytti: vastasi yksin joukkueensa maaleista

    4. 4

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    5. 5

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    6. Näytä lisää