Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Eroava Jani Sievinen IS:lle huhtikuussa: "Mieli voi pahoin"

Tämä vuosi on ollut Jani Sieviselle muutosten aikaa. Eilen Sievinen ilmoitti hänen ja Mari-vaimon erosta, ja jo aikaisemmin miehen elämä koki suuren muutoksen, kun Jani laittoi elämäntapansa remonttiin.
Vuonna 2006 vaimonsa Mari Sievisen (o.s. Samuelsen) tavannut Jani Sievinen pääsi huhtikuussa samoihin mittoihin kuin 2006 päättyneen urheilu-uransa lopulla.

20 kiloa laihduttanut Jani kertoi elämänmuutoksestaan IS:n haastattelussa reilu kuukausi sitten.
 
- Mari on käsittääkseni hyvin mielissään. Häneltä on tullut hyvää palautetta, koska olen palannut nyt siihen samaan painoon, mitä se oli, kun aikanaan tapasimme Marin kanssa, Jani kertoi IS:lle huhtikuun alussa.
 
Vielä viime keväänä noin 180-senttinen Sievinen painoi 101 kiloa – ja kesällä omien sanojensa mukaan vielä enemmänkin, vaikkei vaa'alla liiemmin käynytkään.

Jani kertoo oivaltaneensa vasta vuosi sitten, miksi antoi painonsa nousta niin paljon aktiiviuran jälkeen.
 
- Mulla alkoi kunnon arki vasta viime tammikuussa. Suosittelen urheilua lopettelevalle, että valmistautuu hyvissä ajoin uran jälkeiseen elämään, löytää ammatin ja rakentaa arjelle rytmin, uintivalmentaja pohti IS:n haastattelussa.
 
- Ehkä se oli sitä tyhjyyttä, jota myöhemmin paikkasin syömällä. Vedin vanhaan malliin voileipiä illalla telkkarin ääressä, enkä liikkunut juuri lainkaan.

Jani kertoi elämäntaparemontistaan myös Facebookissa maaliskuun lopussa, täyttäessään 40 vuotta.
 
Tuolloin hän kertoi, miten keho alkaa olla kunnossa, mutta mieli ei.

- Keho aloitti työn ja oli pitkään aivan huumassa, kunnes huomasi parhaan kaverinsa, Mielen, voivan pahoin, Jani kirjoitti.

- Pari viikkoa sitten Keho tiesi saavuttavansa tavoitteen, mutta huomasi että Mieli ei. Keho kysyi Mieleltä: ”oletko tulossa hulluksi?” Mieli vastasi ”en, koska olen jo”.
 
Maaliskuun lopussa Jani kirjoittikin päättäneensä, että kehon tavoin myös mieli on pian kunnossa.

3. toukokuuta Jani jatkoi Facebookissa samasta aiheesta ja kirjoitti mielensä tilasta kryptisin sanakääntein:

- Kerroin teille reilu kuukausi sitten tarinan Kehosta ja Mielestä. Seuraavassa jatkoa vertauskuvallisesti, Jani aloitti.
 
- Ketkä ovat uineet 1500 m vapaauinnin täysillä, tietävät mistä kerron. Vaikein kohta on 700-1200m. Keho on valmiina ottamaan kaikki kivut ja tuskat. Nyt on Mielen vuoro.
 
- Tuska on kova ja Mielen pitää keskittyä pitämään hengitys tasaisena, altaanväli kerrallaan, veto pitkänä ja ajatukset maalissa. Mieli lienee taivaltanut noin kilometrin. Keho on apuna..
 
Jani ja Mari Sievinen jättivät yhteisen avioerohakemuksen Lohjan käräjäoikeuteen 21. toukokuuta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    5. 5

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    8. 8

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    9. 9

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    10. 10

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    5. 5

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    6. Näytä lisää