Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Nämä ovat Instagramin kaikkien aikojen suosituimmat kuvat

katso kuvat
Instagram-kuvapalvelu on vahvasti muutaman superjulkkiksen hyppysissä.
Reality-julkkis Kim Kardashianin sivuillaan julkaisema hääkuva on noussut Instagramin kaikkien aikojen suosituimmaksi kuvaksi.

27. toukokuuta julkaistusta kuvasta on tykätty viikossa jo huimat
2,1 miljoonaa kertaa.

Kuva on otettu Kim Kardashianin ja Kanye Westin viime viikkoisissa häissä Italiassa.

Mielenkiintoisen kuvasta tekee se, että sen on ottanut melko nimetön valokuvaaja.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Instagramin toiseksi suosituimman kuvan titteli kuuluu Justin Bieberille, joka paistatteli ennen Kimin kuvaa ykköspaikalla.

Bieberin julkaisemassa tummasävyisessä kuvassa hän kaulailee ex-tyttöystävänsä Selena Gomezin kanssa. Kuvasta on tykätty 1,8 miljoonaa kertaa.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Aivan Justinin takana on jälleen Kim Kardashianin hääkuva. Kim julkaisi nimittäin viikko sitten myös toisen hääotoksen.

Kuvassa hän ja Kanye ovat juuri poistumassa alttarilta. Kuvasta on tykätty jo lähes 1,7 miljoonaa kertaa.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Vielä viime vuonna vuoden tykätyimmän kuvan titteli meni, kellepä muulle kuin Justin Bieberille. Poppari julkaisi yhteiskuvan itsestään ja Will Smithistä. Kuvasta on tähän päivään mennessä tykätty 1,5 miljoonaa kertaa.

Mikäli kuva ei näy oikein, näet sen myös täällä.

Jos se on kiinnostavaa, se on Ilta-Sanomien sosiaalisessa mediassa.
IS
Facebookissa
IS Twitterissä

IS Instagramissa

IS
Pinterestissä
Tervetuloa mukaan!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    2. 2

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    3. 3

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    6. 6

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    7. 7

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    8. 8

      Iäkäs mies kuoli nokkakolarissa rekan kanssa Kuortaneella

    9. 9

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    2. 2

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    3. 3

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    6. Näytä lisää