Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Listaykköseksi noussut Janna Hurmerinta: "En ole saanut mitään ilmaiseksi"

Listaykkönen
Suomenkielisen levyn julkaissut Janna Hurmerinta unelmoi sekä perheestä että urasta.
Kun Janna Hurmerinta, 32, saapuu haastatteluun, on hänessä selvää päättäväisyyttä: tällä naisella on halu menestyä ja tahto koskettaa ihmisiä musiikillaan.

Jannan kolmas, ensimmäinen suomenkielinen levy julkaistiin kaksi viikkoa sitten, ja se nousi heti ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen listan ykköseksi.

Musiikki on kuitenkin ollut Jannan elämässä jo paljon kauemmin. Ammatinvalinta muusikkovanhempien, Maarit ja Sami Hurmerinnan, jalanjäljissä oli itsestään selvä.

- Minulla on aina ollut halu päästä tulkitsemaan, Janna tiivistää.

- Meidän perheestämme veli on ainut joka on fiksu, eikä ole ammattimuusikko, hän jatkaa nauraen.

Jannan nauru on tarttuvaa: vapautunutta ja iloista. Ei uskoisi, että se kumpuaa ulos niin sirosta naisesta. Tuo sama vahva ääni on hallitseva elementti uudella Janna-nimeä kantavalla albumilla. Voimakas soul-henkinen tulkinta myös erottaa Jannan lukuisista muista tällä hetkellä pinnalla olevista naisartisteista.

Tunnetut vanhemmat eivät ole Jannan mukaan välttämättä helpottaneet musiikkiuraa.

- Olen tehnyt hirveästi töitä, enkä ole saanut mitään ilmaiseksi. Uralla menestyminen on ollut jopa vaikeampaa, hän sanoo.

Muusikkoperhe on kuitenkin tuonut mukanaan myös paljon hyvää. Kun isä ja äiti ovat samalla alalla ja tietävät musiikkibisneksen hyvät ja huonot puolet, on työkuvioista helppo keskustella yhdessä.

- Perhe tukee tosi ihanasti, he käyvät keikoilla ja seuraavat uraani, Janna kertoo hymyillen.

Uran ja oikeastaan koko elämän punaisena lankana Jannalla on oman itsensä kuunteleminen.

- Helposti voidaan arvostella, mutta pitää olla rehellinen itselleen.

Itsensä kuunteleminen johti Jannalla siihen, että hän vaihtoi laulujensa kielen englannista suomeen.

- Nyt oli oikea aika. Olen aina laulanut myös suomeksi, ja on ollut halu tehdä omia kappaleitakin sillä kielellä. Halusin tehdä mahdollisimman rehellisiä tekstejä. Loppujen lopuksi tämä tuntuu debyyttilevyltä, Janna tiivistää levynsä merkityksen.

Vaikka Janna on unelma-ammatissaan ja hänellä on kannustava perhe, on haaveissa vielä yksi iso asia: ihan oma perhe.

- Totta kai haaveilen siitä tosi paljon, ehdottomasti, hän vastaa kysymykseen epäröimättä.

- Olin aina ajatellut, että haluan kaksi lasta, mutta nyt olen alkanut miettiä, että yksikin riittäisi. En näe itseäni ainakaan suurperheen äitinä.

- Olisin kiitollinen yhdestäkin, mutta puolisoa ei voi löytää väkisin, täytyy elää tässä hetkessä. Ei olisi ainakaan kauhean kannattavaa rynnätä naimisiin heti ensitreffien jälkeen, Janna nauraa.

- Mutta on perhe uran lisäksi se toive, tähtäin ja unelma.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    4. 4

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    5. 5

      Tutkimus paljasti ”ennennäkemättömän laajan” dopingjärjestelmän – Venäjän urheilujohdolta erittäin tiukka vastaus

    6. 6

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    9. 9

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    4. 4

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    5. 5

      Tutkimus paljasti ”ennennäkemättömän laajan” dopingjärjestelmän – Venäjän urheilujohdolta erittäin tiukka vastaus

    6. Näytä lisää