Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Kuuluisan näyttelijättären ex-mies Jonny Lee Miller näyttelee nyt Sherlock Holmesia

tv-tärpit
Jonny Lee Millerin ensimmäisissä häissä morsian oli sonnustautunut t-paitaan, johon hän oli omalla verellään kirjoittanut Millerin nimen.
Holmes NYC, Nelonen klo 22.00
Sarjan ensimmäisen kauden uusintakierros alkaa. Brittinäyttelijä Jonny Lee Miller esittää Sherlock Holmesin modernisoidussa versiossa nerokasta mutta ongelmaista etsivää, joka on karannut huumeklinikalta. New Yorkissa brittimies saa tukihenkilökseen Joan Watsonin (Lucy Liu), jonka kaitsemana hän ryhtyy avustamaan New Yorkin poliisia.

Jonny Lee Miller oli 1990-luvun puolivälissä pari vuotta naimisissa näyttelijä Angelina Jolien kanssa. Pariskunta vannoi häävalat Las Vegasissa. Jolie oli sonnustautunut häihin t-paitaan, johon hän oli omalla verellään kirjoittanut Millerin nimen. Vaikka liitto päättyi eroon, Jolie on kertonut olevansa edelleen hyvä ystävä ensimmäisen ex-miehensä kanssa. Jolie meni sittemmin naimisiin näyttelijä Billy Bob Thorntonin kanssa. Sekin liitto päättyi parissa vuodessa eroon. Nykyään Jolie on menossa naimisiin näyttelijä Brad Pittin kanssa.

Jonny Lee Miller muistetaan paitsi Jolien ex-miehenä, myös yhtenä Trainspotting-elokuvan tähdistä. Miller on myös arvostettu teatterinäyttelijä. Naimisissa olevalla Millerillä on nykyisestä liitostaan yksi poika.

Murtuva maailma, TV1 klo 21.00
Uusi brittisarja kertoo jazzin rantautumisesta 30-luvun Lontooseen. Pääosassa nähdään Oscar-ehdokas Chiwetel Ejiofor (12 Years a Slave).

Allsång på Skansen, Fem klo 21.00
Yhteislaulua Tukholman Skansenilla juontaa nyt ensimmäistä kertaa nainen, Petra Marklund.

Prizzin kunnia, Kutonen klo 22.00
Jack Nicholson ja Kathleen Turner esittävät palkkatappajapariskuntaa, jotka löytävät toisensa omilta tappolistoiltaan. Mustan komedian sivuosassa näyttelevä Angelica Huston sai suorituksestaan Oscarin.

Päivitys: Tarkennettu Jolien olevan menossa naimisiin Pittin kanssa.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    5. 5

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    6. 6

      Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

    9. 9

      Trumpin lapset saapuivat valaseremoniaan – tyttäret valkoisissa

    10. 10

      Kolmen ADHD-lapsen äiti Susanna, 40, avautuu – ”Meillä on ollut näkymätön ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    5. 5

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    6. Näytä lisää