Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Australialaisen naistenlehden erilaiselle kannelle sataa kehuja

kansikuva
Australian Women’s Weekly –naistenlehden kansi saa kiitosta mallivalinnastaan.
Women’s Weekly –lehden uusimman numeron kannessa ei poseeraa Hollywood-tähtönen, vaan australialainen maratoonari ja entinen malli Turia Pitt.

26-vuotias Pitt sai pahoja palovammoja kolme vuotta sitten, kun hän joutui kesken maratonjuoksun metsäpalon ympäröimäksi.

Pitt joutui käymään läpi yli sata leikkausta ja viettämään yli 860 päivää sairaalassa, kun lääkärit tekivät kaikkensa pelastaakseen nuoren naisen hengen.

Nyt Pitt kiertää ympäri maailmaa puhumassa muille kokemuksistaan ja hän on kirjoittanut kokemastaan kirjan, jonka hän toivoo kannustavan muita vastaavanlaisia kokemuksia läpikäyneitä ihmisiä.

Huffington Post kertoo, että Pitt teki Women’s Weekly -lehden toimitukseen niin suuren vaikutuksen, että hänet päätettiin laittaa lehden kanteen.

- Turia kuvattiin lehtemme Women of the Future -paneelin tuomarina, mutta heti kun hän astui kameran eteen, oli aivan selvää, että heinäkuun kansi oli hänen, lehden päätoimittaja Helen McCabe sanoo.

Tältä hän näytti ennen onnettomuuttaan!

- Turian kauneutta ja hänestä huokuvaa taianomaisuutta ei voi kuvailla sanoin. En ole koskaan tavannut ketään hänen kaltaistaan.

Moni viihdealan vaikuttaja onkin veikannut, että kansi voi innoittaa monia muita naistenlehtiä valitsemaan lehtiensä sivuille muitakin, kuin näyttelijättäriä ja poptähtiä.

Sosiaalisessa mediassa kansikuva on saanut runsaasti huomiota ja kiitosta.

-  Kiitos Women’s Weekly, olette edelläkävijöitä! Turia Pitt on uskomaton nainen ja todellinen esikuva, lehden Instagramissa ylistetään kansivalintaa.

- Upein kansi ikinä, somessa julistetaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    2. 2

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. 6

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    7. 7

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    8. 8

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    9. 9

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    10. 10

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    2. 2

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    6. Näytä lisää