Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: Maailman kuuluisin kastraattilaulaja kasvoi pituutta aina kuolemaansa asti

tv-tärpit
Poikien kastroiminen korkean lauluäänen säästämiseksi oli yleistä jopa 200 vuoden ajan.
Taivaallisia ääniä, Teema klo 21.15
Kastraattimusiikkia esittävät nykyään lähinnä kontratenorit. Heidän huippuihinsa lukeutuvat mm. Philippe Jaroussky ja Andreas Scholl, jotka kertovat Teeman dokumentissa paitsi kastraattien usein traagisista kohtaloista, myös siitä, mikä heille sävelletyssä musiikissa edelleen viehättää. Kroatialainen kontratenori Max Emanuel Cencic kertoo pystyneensä valitsemaan kontratenorin uran siksi, ettei hänellä ollut koskaan äänenmurrosta.

Poikalapsien kastroiminen oli suhteellisen yleistä jopa 200 vuoden ajan siksi, että kastraattien laulama musiikki oli niin arvostettua. Harva pääsi tähdeksi asti, mutta jotkut onnistuivat keräämään uransa avulla valtavan omaisuuden. Maailman kuuluisin kastraattilaulaja Farinelli (1705–1782) onnistui saamaan myös poliittista valtaa. Farinellin kerrotaan dokumentissa kasvaneen pituutta aina kuolemaansa asti. Hänen arvioidaan olleen kuollessaan 190 cm pitkä, mikä oli tuohon aikaan ”lähes jättiläisen kokoinen”. Farinelli oli kuollessaan myös poikkeuksellisen iäkäs, 77-vuotias. Monet kastraateista kuolivat jo parin vuoden kuluessa laulu-uransa loppumisesta.

Kontratenorit kertovat, millaisella laulutekniikalla ja asenteella kastraattimusiikkia nykyään tehdään. Jaroussky kuvailee, että tavallaan laulutekniikassa on osin kyse yrityksestä pitää elossa pala lapsuudesta, kyvystä laulaa kuin lapsi. Aivan kuten kastraatitkin.

Solsidan, Ava klo 21.00
Alex saa tarpeekseen Ovesta mutta joutuu nöyrtymään, kun äidin pitäisi päästä golfklubiin. Sitä luotsaa tietenkin Ove.

Välähdyksiä menneisyydestä, Liv klo 22.00
James Bondina tunnetun Daniel Craigin tähdittämä draama kertoo miehestä, jonka rikkaan mutta tyhjän elämän pysäyttää suruviesti menneisyydestä.

Harryn laki, MTV3 klo 23.35
Harry (Kathy Bates) puolustaa naista, jota syytetään vaikeasti kehitysvammaisen lapsensa murhasta. Oliko kyseessä henkirikos – vai onnettomuus?

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    2. 2

      Vakava liikenneturma Heinävedellä – yksi kuollut, tie suljettu

    3. 3

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    8. 8

      Suomalainen joutui auttamaan kohuhiihtäjälle suksetkin jalkaan – miten aloittelija sai osallistua MM-starttiin?

    9. 9

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    10. 10

      IS seuraa sprintin puolivälieriä – selviääkö Mari Laukkanen välieriin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    2. 2

      Vakava liikenneturma Heinävedellä – yksi kuollut, tie suljettu

    3. 3

      Johanna Tukiaiselle tuomio eläinsuojelurikkomuksesta – koirilla puutteelliset elinolosuhteet

    4. 4

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. Näytä lisää