Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Anssi Kela luopuu keikkailusta haikeana: "Palaan keikoille vasta kun levy on valmis"

suosikkilaulaja
Anssi Kela harmittelee, ettei tiedä, milloin palaa takaisin lavoille.
Uuden nousun huipulle kokenut Anssi Kela esiintyi Tikkurila Festivaalilla lauantaina.

Anssi Kela heitti hittiputkikeikan, jolla sai yleisön innostumaan yhteislaulusta. Vaikka Mikan Faijan BMW on levytetty jo 14 vuotta sitten, sen osasivat nuorimmatkin vantaalaisfestarin kuulijat.

Vastaavasti viime vuoden paluuhitti Levoton tyttö oli myös varttuneimpienkin hallussa.

Kelan comeback muutaman laihemman vuoden jälkeen on totta. Ja laulaja tunnustaa, että suosion nauttiminen keikkalavoilla tuntuu hyvältä. Niin hyvältä, että siitä luopuminen kirpaisee.

- Nyt on katkeransuloiset fiilikset, hän sanoo.

- Keikkakesää on jäljellä vain pari keikkaa. Sitten alan tehdä uutta levyä ja palaan keikoille vasta sen jälkeen, kun levy on valmis. Eikä yhtään tiedä milloin se tapahtuu. Joten olisi hienoa, kun tämä kesä jatkuisi ikuisesti. Mutta Suomessa kun ollaan, niin tietää, ettei niin käy.

Levoton tyttö oli viime vuoden soitetuin kappale suomalaisissa radioissa. Sen 1980-lukuiset Duran Duran - ja Van Halen -vaikutteet edustivat uusiutunutta Kelaa. Kun hän löi vuosituhannen alussa itsensä läpi, koko laulajan ja esiintyjän tyyli ja olemus olivat sisäänpäin kääntyneempiä kuin nyt.

- Olen muuttunut. Silloin, kun suosiota tuli, olin kauhean kokematon, hän tunnustaa.

Nyt 42-vuotiaana hän osaa nauttia esiintyessään heittäytymisestä. Siitä, että laulaa palkeet auki kaikkensa antaen ja laulattaa yleisöä kuin mikäkin Springsteen.

Kela kertoo, että hänen uusi esiintymistyylinsä yllättää yleisön yhä keikoilla, vaikka samaan tyyliin hän vetää jo toista kesää.

- Jokaisella keikalla on edelleen kädet puuskassa seisovia tyyppejä, jotka eivät tiedä, mitä odottaa. On hieno nähdä, miten heidän olemuksensa muuttuu keikan aikana, Kela sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    3. 3

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    6. 6

      Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

    7. 7

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    8. 8

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    3. 3

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    4. 4

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    5. 5

      Ruotsin hiihtotähti Charlotte Kalla avautui sydänongelmistaan – ”Aluksi se tuntui kammottavalta”

    6. Näytä lisää