Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Jukka Puotila tulevasta roolistaan: ”Olen hevonen”

Kansallisteatteri
Näyttelijä nähdään pian varsin eläimellisessä roolissa.
Näyttelijä Jukka Puotila nähtiin tiistaina Kansallisteatterin syyskauden avajaisissa, sillä hän näyttelee marraskuussa ensi-illan saavassa näytelmässä Maaseudun tulevaisuus. Puotilalla on mielenkiintoinen vastaus, kun hänen roolistaan kysytään.

- Niin. Olen hevonen. En oikein tiedä muuta. Harjoitukset alkavat ensimmäinen päivä, Puotila kertoo ja näyttää innostuneena Kansallisteatterin mainoskuvaa näytelmästä, jossa hän näyttää olevan puoliksi hevonen – kuin kentauri.

- Lähdin heti mukaan, tämä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta, mies kertoo.

Hänen lisäkseen nätelmässä nähdään myös muun muassa  Ville Haapasalo, Juha Varis, Mikko Kivinen ja Sari Puumalainen.

Näytelmällä on varsin eläimellinen näyttelijäkaarti. Ohjaaja kertoi lavalla lyhyesti näytelmästä:

- Eläinrooleja on enemmän kuin ihmisiä. Siellä on ainakin yksi alkoholisoitunut lammas, väkivaltainen hevonen, kolme pissishevosta ja pari lehmääkin vilahtaa, näytelmän ohjaaja Leea Klemola kuvailee lyhyesti hauskaan tyyliin saaden yleisön nauramaan.

Tragikomedia sijoittuu kuvitteelliseen maailmaan, jossa eläinten oikeudet ovat sillä mallilla, ettei eläimiä saa enää tappaa. Näytelmässä nähdään autioitunut maailma, jossa Suomi on jaettu kahtia Etelä-Suomeen ja muuhun Suomeen. 

Tarkemmin selitettynä näytelmä kertoo ihmisen kaipuusta jonkin häntä itseään suuremman yhteyteen. Samalla nähdään lajit ylittävää rakkautta, toisia todellisuuksia, henkistä elämää ja arkista aherrusta. Kansallisteatteri kuvailee näytelmää pastoraalinäytelmäksi eläimistä ja ihmisistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    6. Näytä lisää