Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Illalla televisiossa: elinkautisvangin ja papin keskusteluja

TV-tärpit
Elinkautisvanki vapautuu ja päätyy lukuavuksi sokealle papille.
Postia pappi Jaakobille, TV1 klo 21.30

Klaus Härön ohjaustyössä Postia pappi Jaakobille (2009) armahdettu elinkautisvanki saapuu sokean, vanhan papin avuksi lukemaan tälle seurakunnasta postitettuja kirjeitä.

Postia pappi Jaakobille on huomioitu myös ulkomailla. Se on voittanut useita palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla.

Elokuva voitti kolme palkintoa Rouenin pohjoismaisen elokuvan festivaalilla Ranskassa vuonna 2001. Vankia näyttelevä Kaarina Hazard palkittiin festivaalin parhaana naisnäyttelijänä ja pappi Jaakobia esittävä Heikki Nousiainen parhaana miesnäyttelijänä. Lisäksi elokuva voitti festivaalin yleisöpalkinnon.

Cheboksaryn kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Venäjällä elokuva voitti festivaalien pääpalkinnon. Lisäksi elokuva palkittiin parhaasta näyttelijäntyöstä (Heikki Nousiainen) sekä kuvauksesta.

Dr. Phil, Nelonen klo 15.50

Suihkuseurapiirimurha Hamptonsissa. Wall Streetin sijoituspankkiiri Ted Ammon murhattiin julmasti omassa kodissaan vuonna 2001. Pääepäiltyinä olivat hänen tuleva ex-vaimonsa Generosa ja tämän uusi sähkömiehenä työskennellyt poikaystävä. Generosan menehdyttyä vuonna 2003 Danny jäi ainoaksi epäillyksi ja hänet tuomittiin murhasta. Nyt Dr. Phil tapaa syyttömyyttään vannovan Danny Pelosan vankilassa.

Poliisit, Nelonen klo 19.30

Helsinki. Kesäyössä kohdataan pariin otteeseen tukevassa humalassa autossaan nukkuvia kansalaisia. Taksikuski on joutunut hyppäämään autostaan kesken ajon kun asiakas on uhannut aseella ja Mikan ja Janin partio etsii aseistautunutta miestä pelkäävää naista. Kotimainen dokumentaarinen sarja.

Minun Afrikkani, Yle Teema klo 21.00

Sydney Pollackin ohjaama ja seitsemän Oscarin klassikkoelokuva Minun Afrikkani (Out of Africa, 1985) kertoo kirjailija Karen Blixenin vaiheista Keniassa, missä hän rakastuu englantilaiseen seikkailijaan.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Lehti myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

    8. 8

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    9. 9

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää