Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Joan Rivers kuvaili toivehautajaisensa jo 2012: "Haluan Meryl Streepin itkevän viidellä eri aksentilla"

1933-2014
Joan Rivers tuli tunnetuksi huumorista, joka ei säästellyt ketään. Vähiten häntä itseään.
Koomikko Joan Riversin kuolema on noteerattu näyttävästi lähes kaikissa kansainvälisissä medioissa.

Monet ovat kaivaneet esille myös Riversin kaksi vuotta sitten kirjoittaman omaelämäkertakirjan I Hate Everyone - Starting With Me.

Kirjassa mustasta huumoristaan ja piikittelystään tunnettu koomikko kuvailee toivomansa hautajaiset. Rivers on osoittanut kirjoituksen Melissa-tyttärelleen.

" Kun minä kuolen (Kyllä Melissa, se päivä tulee, ja kyllä Melissa, testamenttaan kaiken sinulle), haluan, että hautajaiseni ovat valtava show ja julkkistapahtuma valoineen ja
kameroinen. Haluan paikalle paparazzeja ja pr-edustajia.

Haluan sen olevan Hollywoodia alusta loppuun. En halua jotain rabbia höpöttämään. Haluan Meryl Streepin itkemään, viidellä eri aksentilla. En halua muistopuheita,
vaan haluan Bobby Vintonin nostavan pääni arkusta ja laulavan Mr. Lonelya.

Haluan näyttää upealta. Paremmalta kuolleena kuin elävänä. Haluan tulla haudatuksi Valentinon leningissä ja Harry Winstonin tekemä lappu varpaassani.

Ja haluan tuulikoneen, jotta jopa arkussa hiukseni hulmuavat kuin Beyoncélla."

Tekstiä on jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa ja uutissivustoilla.

Bloggaaja Perez Hilton kommentoi tekstin olevan aidointa Joan Riversiä.

- Täyttä Joania, bloggaaja kommentoi.

Joan Rivers kuoli eilen oltuaan viikon koomassa. Riversin rutiinioperaatioksi oletettu äänihuulileikkaus epäonnistui viikko sitten, eikä hän tullut sen jälkeen enää tajuihinsa.

Rivers oli kuollessaan 81-vuotias.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

  3. 3

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Video: Moottoritiellä ajanutta Artoa oli Lohjalla vastassa kolarisuma: ”Rautaa ja peltiä ihan reilusti”

  8. 8

    Donald Trumpin ”talvipalatsi” on huikean kallis eliittiklubi – katso hulppeat kuvat kartanosta

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    Söpö, söpömpi, Estelle! Ruotsin hurmaava pikkuprinsessa täyttää huomenna 5 vuotta – Victorialla ja Danielilla tiukat rajat kasvatuksessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  6. 6

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Nasa tiedottaa ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – seuraa suorana kello 20

  3. 3

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Lahden MM-kisojen avauspäivän puhutuin nimi Adrián Solano ensimmäisestä hiihtokokemuksestaan: ”Luulin kuolevani”

  6. Näytä lisää