Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Kimi Räikkönen ja Jenni erosivat - kuinka valtava omaisuus jakautuu?

Avioero
Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlmanin avioero on nyt virallinen myös Suomessa. Mutta miten parin valtava omaisuus jakautuu?
Vuonna 2004 avioituneiden Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlmanin avioero on astunut voimaan myös Suomessa. Helsingin hovioikeus vahvisti Sveitsissä annetun eropäätöksen Suomessa päteväksi perjantaina.

- Se on normaali käytäntö, jos ero tapahtuu EU-maan ulkopuolella. Näin ollen myös Suomen rekistereissä on tieto avioerosta, ulkomailla tehtyihin avioeroihin ja -ehtoihin perehtynyt asianajaja Hilkka Salmenkylä kertoo.

Kimi ja Jenni muuttivat erilleen jo muutama vuosi sitten ja IS:n tietojen mukaan Jennillä ei ole ollut eron jälkeen taloudellisesti mitään hätää.

Jenni on pystynyt asumuseron jälkeenkin jatkamaan ratsastusuraansa, johon uppoaa rutkasti rahaa kuukausittain. Kimi osti Jennille avioliiton aikana muun muassa hevosia.

Sitä, miten muu omaisuus parin välillä jaetaan, jää suurelle yleisölle mysteeriksi.

- Emme tule tietämään, miten sopimus tulee heidän suhteisiinsa vaikuttamaan, elleivät he kerro, Salmenkylä viittaa paperin salaisuuteen.

Räikköselle on kertynyt massiivinen omaisuus ex-parin avioliiton solmimisen jälkeen. Jo viisi vuotta sitten, vuonna 2009, Kimi tituleerattiin maailman toiseksi eniten tienaavaksi urheilijaksi. Vuoteen 2013 mennessä Kimin arvioitiin tienanneen reilusti yli 200 miljoonaa euroa, IS kertoi tuolloin. Osa ansioista on huvennut asuntoihin, vapaa-ajan huvituksiin ja yksityiskoneiden vuokrauksiin, mutta Kimin omaisuuden arvioitiin olevan vähintään 80 miljoonaa euroa.

Räikköset asuivat yhteisten vuosiensa aikana Villa Butterfly -huvilassa Sveitsissä. Vuonna 2009 ostetun kodin kauppahinta ei ole tiedossa, mutta Kimin uskotaan pulittaneen siitä jopa 30 miljoonaa euroa.

Jenni muutti yhteisestä kodista pois alkuvuodesta 2013. Sitä ennen hän oli ehtinyt hankkia oman asunnon Zürichistä.

Suomessa Kimi omistaa Helsingin Kaskisaaressa sijaitsevan valkoisen merenrantatalon, joka on yksi maan kalleimpia asuintaloja. Kimi on yrittänyt myydä 500-neliöistä taloa 14,5 miljoonalla eurolla vuosien ajan. Kimi osti talon avioliiton aikana ja maksoi siitä 9,5 miljoonaa euroa 2006. Nykyisin Kimi asuu talossa uuden kumppaninsa Mintun kanssa.

Asuinnoista Kimillä ei ole pulaa, sillä lisäksi Kimillä on Porkkalassa sijaitseva Villa Divan -loistohuvila, ja toukokuussa hänen uutisoitiin ostaneen koko kerroksen Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevasta Kivipalatsista. Lisäksi hänellä on asunnot Dubaissa ja Thaimaassa.

Kimi ja Jenni jättivät eropaperit toukokuussa. Omaisuuden suojaksi heillä on Englannissa tehty avioehto. Paperi ja sen yksityiskohdat eivät kuitenkaan ole julkista tietoa.

- Englannissa avioehto on asianajajien laatima ja säilyttämä. Sitä ei välttämättä rekisteröidä minnekään, Salmenkylä kommentoi käytäntöä.

Ilta-Sanomat on kertonut kaksikon olleen yhtä mieltä eropäätöksestä.

Entinen aviopari on tahoillaan kumpikin mennyt eteenpäin elämässä. Kimin rinnalle löytyi kesällä 2013 Minttu-rakas ja parin yhteinen lapsi syntyy alkuvuodesta.

Jenni puolestaan seurustelee jääkiekkoilija Ossi Väänäsen kanssa.

Ilta-Sanomat tavoitti Räikkösen asioidenhoitaja Riku Kuvajan, joka kertoi, ettei eroa tai avioehtoa kommentoida lainkaan.

Entinen aviopari ei ole kertonut, miten he aikovat jakaa omaisuutensa virallisen avioeropäätöksen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    7. 7

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    8. 8

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää