Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Sara Sieppi tuloistaan: Ihmisiä tuntuu kiinnostavan, millä missit oikein elävät

Sara Sieppi kertoo, minne laittaa tulonsa.
Sara Sieppi tienasi viime vuonna 10 763 euroa. Edellisenä vuonna hän ansaitsi lähes 7000 euroa enemmän.

Siepillä on missivuotensa 2011 jälkeen riittänyt vientiä. Mallin- ja juontajantöiden lisäksi missikaunotar on nähty lukuisissa tv-sarjoissa, ja viime vuonna hänet nähtiin mm. Julkkis-Big Brotherissa,
Splash -uimahyppykisassa ja Viidakon tähtösissä.

Vuonna 2012 Sieppi kartutti tilipussiaan 17028 eurolla, mätkyjä hän maksoi 607 euroa.

- Töitä on ollut todella hyvin ja se näkyy tuloissa. Mielestäni viime vuosi meni taloudellisesti paremmin kuin vuosi 2012. Tarkkaan en tulojani tiedä, sillä olen perustanut nyt oman toiminimen ja kirjanpitoon on vielä vähän totuttelemista, Sieppi sanoi IS:lle perjantaina.

Sieppi sanoo työtilanteen olevan nyt niin hyvä, ettei hän käy normaalissa päivätyössä, kuten monet muut missikaunottaret.

- Ihmisiä tuntuu ihan hirveästi kiinnostavan, että millä me missit oikein eletään, kun Sabinankin (Särkkä) tulot olivat toissa vuonna jotain 4000 euron pintaan. Olemme puhuneet tästä paljon esimerkiksi
Sofia Ruusilan kanssa, ja niinhän se on, että omien varojen mukaan pitää elää. En ole kovin tarkka rahankäyttäjä, mutta pistän säästöön tietyn summan joka kuukausi. Tykkään matkustella ja ostaa toisinaan merkkilaukkuja. Merkkilaukkuja en kuitenkaan osta kuin korkeintaan pari kertaa vuodessa.

Sabina Särkkä tienasi viime vuonna 32 978 euroa. Ruusila-Nousiainen 10 276 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    8. 8

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    9. 9

      Suomi avasi MM-salibandyn murskavoitolla

    10. 10

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    6. Näytä lisää