Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Joan Riversin kuolinsyystä uusia hätkähdyttäviä tietoja

Vakava virhe hoitohenkilökunnalta
Amerikkalaiskoomikko Joan Rivers kuoli syyskuun alussa, kun hänen sydämensä pysähtyi äänihuulille suoritetun toimenpiteen yhteydessä.
Elvytyksen jälkeen Rivers vaivutettiin koomaan, josta hän ei enää koskaan herännyt. Viikkoa kohtalokkaan toimenpiteen jälkeen koomikon tytär Melissa Rivers teki päätöksen äitinsä hengityskoneesta irrottamisesta.

Lokakuun alussa newyorkilainen kuolinsyyntutkija kertoi, että Riversin veren happipitoisuus laski toimenpiteen aikana liian matalaksi, eivätkä hänen aivonsa saaneet riittävästi happea. Ennen toimenpidettä Rivers oli saanut propofolia, jota käytetään tajunnantason laskemiseen.

Kysymyksessä on sama lääkeaine, jonka yliannostukseen poptähti Michael Jackson kuoli viitisen vuotta sitten.

Tuoreesta lääketieteellisestä raportista selviää, että Riversille oli annettu propofolia kaksinkertainen annos hänen painoonsa nähden. Tapauksesta uutisoivan Express-verkkolehden mukaan Yorkvillessä sijaitsevan klinikan hoitohenkilökunta ei ollut punninnut Riversiä ennen toimenpiteen aloittamista. Ilman punnitusta he eivät voineet tietää, kuinka paljon propofolia tulisi käyttää ilman potilaan hengen vaarantamista.

Saman raportin mukaan toimenpiteen aikana tapahtui myös muita virheitä. Näistä vakavimpiin kuuluu se, ettei klinikan hoitohenkilökunta havainnut Riversin tilan heikkenemistä ennen kuin hänen sydämensä pysähtyi kokonaan. Tutkijat ovat kertoneet myös, että henkilökunta otti toimenpiteen aikana kuvia tiedottomasta Riversistä.

Express-verkkolehden mukaan Melissa Rivers on aikeissa käynnistää oikeudelliset toimenpiteet klinikkaa vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    3. 3

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    6. 6

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

    9. 9

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    10. 10

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    3. 3

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    6. Näytä lisää